Kaks silmää nuorta...

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaks silmää nuorta...

Kirjoittanut Otto Manninen


Kaks silmää nuorta, aamunsiintävää,
jo illan varjoon vaipuessa tieni,
kaks armast’, armotonta käskijää:
Tee meille, piirrä meille runo pieni!
Vaan runo pieni empii, epäröi:
Oi nuorten silmäin loiste luottavainen,
oi nuori into, niin jok’ ikävöi,
jonk’ ilmanranta niin on ihanainen!
Sen ihmeit’ odottaa ja unelmoi
jo kaihoten ne katsein sinikirkkain.
Avata arvoitust’ ei runo voi,
vast’ elo itse suurta virttään virkkain.
Kuvastaa koivut kotivalkamain
viel’ aallon vienon kalvoon valkovyötä,
koht’ ulappain soi laulu laajempain –
kaikk’ olkoot toivon, onnen tähdet myötä!
Niin riemut, murheet, hymyt, kyyneleet
kaikk’ elon ihmeinen tuo sävelsoitto,
ja päiväks siintyy aamun autereet,
kuin lupaus se hohtaa huomenkoitto.
Ja sydän kohtaloonsa koteutuu,
on kerran läheisin, mi viel’ on loitto.
Niin eeltätuntematon toteutuu,
on kilvoitus, on kirkastus ja voitto.


Lähde: Manninen, Otto 1950: Runot. Säkeitä; Virrantyven; Matkamies. WSOY, Porvoo.