Kaksi Berliniä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaksi Berliniä.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


»Tää miljoonakaupungin melu
ja tungos on ainainen.
Tääll’ ihminen on kuin lelu
kädess’ kohtalon oikkuisen.
Mikä tarkoitus, mikä järki
on melskehen määränpää.
Möi – osti – korjasi – särki,
tulos yhäti entinen jää.
Ei muutosta, sama on melu,
sama touhina kuumeinen,
ja ihminen on kuin lelu
kädess’ kohtalon oikkuisen.»
Mä astelen miettien tuolleen
ja katselen kummaillen;
näen muistoja ajan jo kuolleen,
nykyhetkisen turhuuden.
Nään täyttävän kukkaishuoneet
huviyleisön korskean.
Nään orjat ne loistoa luoneet
komeroihinsa kulkevan.
Ja soitossa, hekkumassa
nään luurankoriemua vain.
– Työjoukossa uljahassa
toki toista etsin ja sain.
Työjoukossa sielua, tulta,
ihanteita ja toivoa näin. –
Katos’ synkeät mietteet multa,
kun rientelin eteenpäin.
Se rikasten Berlin, sokko
ei huomaa humussaan,
mikä kuohu on alhaalla, – tokko
tukipatsahat kantaakaan.
Mut köyhien Berlin sulkee
kumouksen rinnassaan.
Komeroistaan kerta se kulkee
ja ottaa valtaansa maan.

Berlin, 1907,


Lähde: Liinamaa, Hilja 1908: Lausuttavia runoja. V. Työväen sanomalehti o. y., Helsinki.