Kaksi kärpästä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaksi kärpästä.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Kaksi pientä kärpästä
siropäätä sirriä
asui tupasessa,
aamut, illat iloiten,
lennellen ja suristen
kesän heltehessä.
Mikäs oli hätänä?
Yltäkyllin einettä
oli kumpaiselle.
Kautta kesävehreän
päivä tuvan ruudullen
paistoi pienoiselle.
Kävi siinä surina,
hauska hypyn hurina
lasilattialla.
Lentotemput lystikkäät
suoritttvat siropäät
miellä uljahalla.
Sokeria sirpale
harmahtava kirpale
siinä ikkunalla
juurkuin heidän varaltaan –
sitä kilvan maistellaan
miellä vapahalla.
Sitten saapuu syksysää.
Puissa tuuli temmeltää,
viistää tuvan nurkkaa.
Hallan henki harmaja
väijyy ruudun takana,
tupahankin kurkkaa.
Paljahana seisoo puu.
Jalka pieni kangistuu,
puutuu siro siipi.
Uuvuttava unonen
silmään kesäkärpäsen
raskahana hiipi.
Kylmemmäksi muuttuu sää.
Pian nuokkuu pieni pää,
käypi viimat jäiset.
Siivet kokoon lupsahtaa,
nukkuu että tupsahtaa
pienet pörriäiset.
Toinen kaatuu kyljelleen,
toinen seposeljälleen.
Ruudulla on lunta.
Toverukset siivekkäät,
kesälinnut siropäät
nukkuu talviunta.
Nukkuu pienet vierekkäin,
aika rientää eteenpäin.
Kuurassa on puistot.
Riemut kesän herttaisan
elää niinkuin nukkuvan
unelmissa muistot.
Talvi kulkee kulkuaan,
pienen tuvan ikkunaan
heittää helpeitänsä.
Ovi aina lukossa,
tiekin sinne tukossa,
tupa kylmillänsä.
Vaan kun joulu ennättää,
joka loukko lämpiää.
Aukee oven raksi.
Kylmänä on arina –
joulukakkuin leipoja
tulee vierahaksi.
Tekee tulta takkahan,
vastaa joulutaikinan.
Nousee joululeivät.
Sulaa jää nyt ikkunan,
helpeet hallan harmajan
lämpösäteet veivät.
Muuttuu kylmä tupanen,
taaskin kesä lämpöinen
asuu orren alla.
Kuollehetkin heräjää,
siipi hento väräjää
tuolla ikkunalla.
Käy kuin elon taistelu,
kuolon kanssa kamppailu,
hiljaa heiluu sääri.
Siipi hento elon saa,
jonka kalman lakanaan
tuonentyttö kääri.
Yli oksan lumisen
paistaa päivä ruudullen,
tuhat tulta palaa,
suoniin kahden kuollehen,
kahden kesäkärpäsen
elämätä valaa.
Pois on säärten puutumus,
pois on öinen uupumus,
pois on tuonen valta.
Yhä lämpö leviää,
pyristellen pieni pää
nousee ikkunalta.
Kaksi pientä kärpästä
alkaa taaskin kävellä
ihan ihmeissänsä.
Piirissä ne pyörivät,
hyristellen hyörivät
taaskin keskenänsä.
On kuin kesä tullut ois,
on kuin suvi kestää vois,
tää on riemu vasta!
Orren alla ilo soi,
kaksi pientä karkeloi,
kaksi kesänlasta.
Joululeivät valmiina –
säälittä nyt leipoja
tuvan oven sulkee.
Juhla meni menojaan,
taaskin arkitaivaltaan
elonpyörä kulkee.
Uuni taaskin kylmiää,
taaskin talven lumi, jää
ruudun pinnan peittää.
Kahden soman siivekkään,
surisevan siropään
täytyy leikki heittää.
Taaskin tulee puutumus,
unelias uupumus,
siipi hento vaipuu.
Taaskin uni yllättää,
painuu ikkunalle pää,
ilot, surut haipuu.
Kaksi pientä vierekkäin
ikkunalla nukkuu näin
pitkää talviuntaan.
Päivä peittyy pilvehen,
pienen tuvan ruudullen
heittää talvi luntaan.


Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.