Kaksi kärpästä

Kaksi kärpästä. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Kaksi pientä kärpästä

siropäätä sirriä

asui tupasessa,

aamut, illat iloiten,

lennellen ja suristen

kesän heltehessä.

Mikäs oli hätänä?

Yltäkyllin einettä

oli kumpaiselle.

Kautta kesävehreän

päivä tuvan ruudullen

paistoi pienoiselle.

Kävi siinä surina,

hauska hypyn hurina

lasilattialla.

Lentotemput lystikkäät

suoritttvat siropäät

miellä uljahalla.

Sokeria sirpale

harmahtava kirpale

siinä ikkunalla

juurkuin heidän varaltaan –

sitä kilvan maistellaan

miellä vapahalla.

Sitten saapuu syksysää.

Puissa tuuli temmeltää,

viistää tuvan nurkkaa.

Hallan henki harmaja

väijyy ruudun takana,

tupahankin kurkkaa.

Paljahana seisoo puu.

Jalka pieni kangistuu,

puutuu siro siipi.

Uuvuttava unonen

silmään kesäkärpäsen

raskahana hiipi.

Kylmemmäksi muuttuu sää.

Pian nuokkuu pieni pää,

käypi viimat jäiset.

Siivet kokoon lupsahtaa,

nukkuu että tupsahtaa

pienet pörriäiset.

Toinen kaatuu kyljelleen,

toinen seposeljälleen.

Ruudulla on lunta.

Toverukset siivekkäät,

kesälinnut siropäät

nukkuu talviunta.

Nukkuu pienet vierekkäin,

aika rientää eteenpäin.

Kuurassa on puistot.

Riemut kesän herttaisan

elää niinkuin nukkuvan

unelmissa muistot.

Talvi kulkee kulkuaan,

pienen tuvan ikkunaan

heittää helpeitänsä.

Ovi aina lukossa,

tiekin sinne tukossa,

tupa kylmillänsä.

Vaan kun joulu ennättää,

joka loukko lämpiää.

Aukee oven raksi.

Kylmänä on arina –

joulukakkuin leipoja

tulee vierahaksi.

Tekee tulta takkahan,

vastaa joulutaikinan.

Nousee joululeivät.

Sulaa jää nyt ikkunan,

helpeet hallan harmajan

lämpösäteet veivät.

Muuttuu kylmä tupanen,

taaskin kesä lämpöinen

asuu orren alla.

Kuollehetkin heräjää,

siipi hento väräjää

tuolla ikkunalla.

Käy kuin elon taistelu,

kuolon kanssa kamppailu,

hiljaa heiluu sääri.

Siipi hento elon saa,

jonka kalman lakanaan

tuonentyttö kääri.

Yli oksan lumisen

paistaa päivä ruudullen,

tuhat tulta palaa,

suoniin kahden kuollehen,

kahden kesäkärpäsen

elämätä valaa.

Pois on säärten puutumus,

pois on öinen uupumus,

pois on tuonen valta.

Yhä lämpö leviää,

pyristellen pieni pää

nousee ikkunalta.

Kaksi pientä kärpästä

alkaa taaskin kävellä

ihan ihmeissänsä.

Piirissä ne pyörivät,

hyristellen hyörivät

taaskin keskenänsä.

On kuin kesä tullut ois,

on kuin suvi kestää vois,

tää on riemu vasta!

Orren alla ilo soi,

kaksi pientä karkeloi,

kaksi kesänlasta.

Joululeivät valmiina –

säälittä nyt leipoja

tuvan oven sulkee.

Juhla meni menojaan,

taaskin arkitaivaltaan

elonpyörä kulkee.

Uuni taaskin kylmiää,

taaskin talven lumi, jää

ruudun pinnan peittää.

Kahden soman siivekkään,

surisevan siropään

täytyy leikki heittää.

Taaskin tulee puutumus,

unelias uupumus,

siipi hento vaipuu.

Taaskin uni yllättää,

painuu ikkunalle pää,

ilot, surut haipuu.

Kaksi pientä vierekkäin

ikkunalla nukkuu näin

pitkää talviuntaan.

Päivä peittyy pilvehen,

pienen tuvan ruudullen

heittää talvi luntaan.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.