Kaksois-veljekset

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaksois-veljekset.

Kirjoittanut Olli Wuorinen


Lähellä rajaa Vanhan Suomen puolla
Asuskel’ ukko Kärki töllissään;
Laps-joukon ruokki, salomaassa tuolla
Hän vaimonensa työllään hi’ellään;
Vaan hellemmin kuin muita lapsiansa
Vanhukset lempi kaksoispoikiansa:
Ne sai he vasta vanhall’ i’ällään.
Ja kaksoisista Pekko oli toinen
Ja Jaakko heistä toinen nimeltään;
Ne leikki, kiisti, mutta vihan-moinen
Ei riita ollut koskaan välillään;
Ja sikäli kuin ikää heillen karttui,
He nousi, kasvoi voimistui ja varttui,
Mut leikit, kiistat kesti yhtenään.
Ja vuodet vaihtui. Ajan myrskyt särki –
Kaas perheen onnen ylös-alaisin.
Pois muutti multaan vaimonensa Kärki,
Ja lapset siirtyi mikä minnekin;
Mut sotamieheks joutui tuosta Pekko,
Pää kerittiin ja päälle Ryssän mekko
Pojalle pantiin, poijes vietihin.
Vaan Jaakko – surren veljeänsä – rajan
Ylitse muutti Ruotsin puolellen.
Talossa renkin’ oli vuoden ajan,
Jo jäseneks hän pääsi perheesen:
Näät, neidon mielen voitti Jaakon sävy,
Ja renki-Jaakost’ tuli talon vävy,
Niin, kotivävy, turva myöskin sen.
Taas vuodet vaihtui. Syttyi Suomen sota,
Mi ratkais vihdoin maamme kohtalon.
Sen sankareist’ on monta mainiota
Kapteeni Malm myös niiden joukoss’ on.
Malminpa raitis isänmainen henki
Sytytti syämet talonpoikienki,
Jotk’ innoll’ otti osaa taistohon.
Myös Jaakko Kärki – päässä kirkko-myssy,
Uus nuttu yllä, pieksut jalassa,
Vyön alla kirves, olall’ oiva pyssy –
Kuin mies hän marssi Malmin joukossa;
Ja vähemmin kuin tulta kaski-puissa
Hän ruudin tulta pelkäs otteluissa:
Miehestä mieheen kulki maineensa.
Kymmenes päivä nyt ol’ Elokuuta,
Ruispellot nuokkui kullan keltaisna,
Vaan talonpojill’ oli tointa muuta,
Kuin viljojansa koota pelloilta:
Ol’ leikattava touko toisenlainen,
Niin kallis vilja, elo isänmainen,
Jost’ uusi polvikin sais nauttia.
Pelkjärvell’ oli tänään talkoo-päivä,
Siis miehissä nyt sinne marssittiin,
Ja joukko, eriteitä ennättäivä,
Pääs paikallen ja niittoon käskettiin;
Ja talkoista se tiedetähän näistä:
Kaks sataa kaatui maahan Venäläistä
Ja toiset rajan taakse syöstettiin.
Kun Malmi voitostansa riemuellen
Nyt vihollisten jälkeen ratsastaa, –
Hän hämmästyy, hän katsoo kummastellen,
Eik’ uskotuksi silmiänsä saa!
Kaatunut Ryssä makaa veressänsä
Ja talonpoika hänen vieressänsä
Syleilee tuota – suuta suikkajaa!
”Mies hiiteenkö jo sult’ on mennyt järki!”
Kapteeni karjaseepi ä’issään.
”Ei, hyvä herra!” vastaa Jaakko Kärki,
”Vaan veli syleileepi veljeään!
Me, jotka ennen yhtä leipää söimme,
Toisiimme äsken kuolon haavat löimme,
Nyt sovimme jo rikoksemme tään.”
Ja sotamiesi Pekko Kärki nostaa
Päätänsä, kooten voimat riutuneet:
”Jos täm’ on rikos – niille Herra kostaa,
Jotk’ isänmaan on halki raadelleet;
Sotilas tekee käskettyä työtä,
Vaikk’ kyynel-silmin täytyy haava lyödä – –
Myös toistamm’ emme taannoin tunteneet.”
Ei sanaa muuta. Rinta rintaa vasten
Kaksoiset nukkui niin kuin kehdossaan.
Mut Malmi, kuullen miestens’ urhokasten,
Vakaasti päästi sanat huuliltaan:
”Niin, Jumal’ auta, mull’ on mieli yksi;
Viel’ yhteen täytyy tulla liitetyksi
Tää jalo kansa koko Suomenmaan!”


Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.