Kalarannalla istuimme siinä

4. Kalarannalla istuimme siinä

Kirjoittanut Heinrich Heine

Ja merta katseltiin;

Nuo iltausvat nousi

Ja täyttyi avariin.

Jo majakan loistot syttyi

Ja synnytti välkevyön,

Ja viimein kaukaa nähtiin

Viel’ laiva retkillä yön.

Tuli puheeksi haaksrikot, myrskyt,

Merimiehet ja niiden työ,

Kuink’ keskellä taivasta, vettä

Lyö tuskaks ja riemuksi lyö.

Tuli puheeksi kaukaiset rannat,

Maat etelän, pohjolan,

Miten kummat on mailman kansat,

Ja on kummia tapoja maan.

On Intiass’ säihke ja tuoksu,

Ja kukkii aarniopuu,

Siell’ ihmiset untelot, kauniit

He lootosta polvistuu.

Lapin-äijät on rähjäiset, pienet,

Päät litteät, luisevat luut;

He kurkkivat tulta ja paistaa

Merirosvoja irvissä suut.

Tytöt kuunteli hartahasti,

Ja ma viimein vait olin niin;

Ei laivaa näkynyt enää,

Hävis kaikki jo hämäriin.

Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.