Kalarannalla istuimme siinä

Wikiaineistosta
4. Kalarannalla istuimme siinä

Kirjoittanut Heinrich Heine


Kalarannalla istuimme siinä
Ja merta katseltiin;
Nuo iltausvat nousi
Ja täyttyi avariin.
Jo majakan loistot syttyi
Ja synnytti välkevyön,
Ja viimein kaukaa nähtiin
Viel’ laiva retkillä yön.
Tuli puheeksi haaksrikot, myrskyt,
Merimiehet ja niiden työ,
Kuink’ keskellä taivasta, vettä
Lyö tuskaks ja riemuksi lyö.
Tuli puheeksi kaukaiset rannat,
Maat etelän, pohjolan,
Miten kummat on mailman kansat,
Ja on kummia tapoja maan.
On Intiass’ säihke ja tuoksu,
Ja kukkii aarniopuu,
Siell’ ihmiset untelot, kauniit
He lootosta polvistuu.
Lapin-äijät on rähjäiset, pienet,
Päät litteät, luisevat luut;
He kurkkivat tulta ja paistaa
Merirosvoja irvissä suut.
Tytöt kuunteli hartahasti,
Ja ma viimein vait olin niin;
Ei laivaa näkynyt enää,
Hävis kaikki jo hämäriin.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.