Kalliimmat toiveet

Kalliimmat toiveet. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Syksyn tullen lankee kukka,

Halla kylmä jäätää sen;

Eipä toki peri hukka

Kukkasia sydämmen,

Joita kylvi ainoseni,

Sinisilmä, sulosuu.

Siunaa Luoja taimoseni,

Niin ne kerta kukoistuu!

Rukoilen mä lahjaa kahta:

Maaria, tai – kuolemaa! –

Ken nyt noita kieltää mahtaa –

Hyvä Luoj’ ei kumminkaan.

Ennenki niin laitti Luoja,

Että pyyteheni sain;

Aina valvoi lahjan tuoja,

Vaikka innotoinna hain. –

Oisko vielä laakso, lehto,

Jossa paimentorvi sois,

Siellä, kuni lapsuun kehto,

Hauska kodinpaikka ois.

Mökki pieni lehvikossa,

Torvestansa tuikkisi

Kypeniä ilmaan, jossa

Valkeaa ne leimuisi.

Kirkas lähde, kukkaranta

Lehdoss’ olla vielä, sais,

Josta saisin maljan kantaa,

Armasta kun janottais.

Lähteen luota kukkasia

Muutamia taittaisin,

Karkottaisin huolemia,

Seppelin kun laittaisin,

Veisin kaarikulmillensa

Päälle tumman kiehkuran;

Varmaan muistais lapsuutensa

Ilopäivät koissahan,

Jolloin pieni siskokulta

Useasti laitti niin,

Herätteli surupuulta,

Miellytteli kukkasiin.

Lähde: Paavo-Kallio, E. 1883: Rikkaruohoja. I. Jyväskylä.