Kallioon itänyt
| Kallioon itänyt Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Sun sydämesi kallioon
- ma tungen juurin hienoin.
- Sen kiveen kahlehdittu oon
- ma, niittykukka vienoin.
- Kiveä juurin janoisin
- nyt juon, ja kasvun estää
- se seinin järkkymättömin.
- Ken tuskani voi kestää!
- Sanovat: miksi muuta et
- pois rannan kukkamultaan?
- Sen yllä väikkyy perhoset,
- sen päivä pukee kultaan. –
- Jumala! Minä, voimaton,
- hyväilen heikoin juurin
- sydäntä kovan kallion
- rukoillen: iske, Suurin!
- Kädelläs iske kallioon,
- jää murra jäykän pinnan!
- Elävä lähde puhjetkoon
- niin kivusta sen rinnan.
Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.