Kanakopilla

Kanakopilla. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Hei, kukkokiekaa!

Ei maata nyt saa,

mun rouvani seitsemän, kuulkaa!

Uni silmistä pois!

Jo aurinko nous’.

Pois kopista, kaunoiset, tulkaa!

Kanat kuulivat sen

kukon kiekumisen,

pois yöpuulta yksi ja kaksi!

Sulat sukivat ne,

pian pukivat ne

nyt kukkonsa kunniaksi.

Ja kykkerikyy

tuli Kauno ja Pyy,

tuli Tirppa ja untelo Ulla,

ja Pirkkakin pien’

pian löytävi tien.

Missä viipyvät Vappu ja Pulla?

Sipi sipsuttain,

koko kotkottain

nous’ tunkiokasalle kukko.

Ja kenossapäin

puhui kanoille näin

se viisas ja yrmeä ukko:

”Koti-Kaunoni, kas,

noin valkeissas

olet vaimoni herttaisin, hempein!

Iki-uskollinen,

sua ihaelen,

Koti-Kaunoni, luonteeltas lempein.

Vaan kykkerikyy,

sinä pikkuinen Pyy,

olet liiaksi liukas sä toisin.

Panet munasikin

väliin nokkosihin –

jos kasvattaa sua voisin!

Sinä Tirppani myös

olet ahkera työss’,

munit, muijani, tivuttaisin.

Kun pukusi vain

ois’ aistikas ain’,

sua enemmän armastaisin!

Oman Ullani pään

minä kummana nään,

ken noin sua otsahan pukkas?

Käy koppihin pois,

ehkä löytyä vois

ovipielestä tekotukkas!

Vaan Vappuni, voi,

miks’ selässä noin

sinä turhuuden tyynyä kannat?

No tule ja vie!

Se muotia lie,

vaan naurulle aihetta annat!”

Nyt Pirkkakin juoks’

jo kukkonsa luoks’

vaan lankes’ ja höyhenet ryttyyn!

”On parhaiksi tää,

sinä pökkelöpää,

kas niin, lyö nokkasi lyttyyn!”

Vaan Pulla on pois,

ken arvata vois,

miks’ jäänyt se vielä on sisään?

– Miel’ hellänä hän

makaa pesässähän

ja toivovi perheen lisää.

Ja kukkopa vaan

jo aatoksissaan

näki Pullansa poikasten kanssa.

– Hei, kukkokiekaa! –

Kas tuolta hän saa,

käy kohti jo puolisoansa.

Se tietkää te muut

helttapäät, simasuut,

että munitte ennen yötä!

Koko kotkottain

ilmilausutte vain

kun onni on ollut myötä.”

Ei keikaile tuo,

käy tyynenä luo

se kotoinen kainalokana.

Vain terveiset tois,

taas rientävi pois

niin hellänä, huolehtivana.

”Armas, muistanpa tuon!

Sulle suudelman suon,

sun pesähän ennenkun päästän.

Palat parahimmat,

toukat lihavimmat

minä Pullalle varmaan säästän.

Kukko lauleli noin

nousten aamunkoin,

kuopi maata hän mahtavasti.

Sillä mies se on mies

ja hän valtansa ties’,

potki tannerta pontevasti.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.