Kangasta männynhavuista

Wikiaineistosta

Kangasta männynhavuista. Uusi teollisuuden haara on syntynyt Amerikassa siten että kutomatehtaat, joiden on täytynyt etsiä helppoa raaka-ainetta sitä suurta kangasmäärää varten, jota tarvitaan kääreiksi, säkkikankaiksi y. m., ovat ruvenneet valmistamaan käärekankaita niistä kuiduista, joita saadaan männynhavuista.

Havut otetaan Weymuth- ynnä muista sen sukuisista männyistä ja sittenkuin neulasista on poistettu hartsi- ja terpentiini-öljyt, keitetään havut kaustisen natronin lipeässä, jonka kautta niistä saadaan poistetuksi hiilihappo. Neulasten käyteltyä tällä tavoin ja niiden pestyä vatkataan ne ja niistä poistetaan kaikki käytettäviksi sopimattomat osat.

Tällä tavoin saadut kasvisäikeet eivät tosin ole niin vahvaa kuin hamppu, liina, puumuli ja kokossäikeet, mutta ovat kuitenkin niin vahvaa että niistä voi kutoa kyllin hyvää halvempaa kangasta. Sittenkuin valmistetut havusäikeet ovat kuivatut, voi niitä aivan hyvin kehrätä. Tästä aineesta valmistettu kangas on hyvin kokos-säiekankaan näköistä ja sillä on vielä jälellä tuo raikas havupuun haju.

Tähän saakka on kankaan valmistukseen käytetty ainoastaan amerikalaisten mäntyjen pitkiä neulasia, mutta meidänkin mäntyjemme neulaset ovat niin pitkät että niitä edulla voitanee käyttää mainittuun teollisuuteen, sanoo S. Metsänh. lehti.

[Lähde: Uusi Suometar 10.5.1890 sivu 3]