Kansan Laulu Venäjästä
| Kansan Laulu Venäjästä. Kirjoittanut anonyymi |
| Suomentanut Antero Warelius. |
- ”Älä armaani kauvan ehtoilla
- Polta’ kynttilää, älä hereellä
- Odottele’ mua puoliyösehen.
- Ah jo poissa on aika ihana,
- Ilon ihanan myrsky myötänsä’
- Vei ja hajotti kaino-nurmelle
- Niinpä tahdoi mun oma isänen,
- Niin mun käski myös oma äitinen
- Toisen tyttösen vaimoks’ ottamaan!
- Eipä aurinkoa kahta taivaalla,
- Kahta kuuta ei loista’ taivaalla,
- Eikä rakasta’ kaksin jalo mies!
- Nyt en isääni tahdo’ vastustaa’
- Äitini nyt tahdon totella’ α),
- Tahdon naida’ siis oudon impisen,
- Oudon impisen – Tuonen-neitosen,
- Tuonen neitosen väkisin ja pian.”
- Kyyneleitä kuohui silmä suloinen
- Kyynelissä poskin neitsy vastailee:
- ”O, sä rakkaani! oma kultani!
- Empä mailmasa minä eläne’
- Sinuta mun valon’, mesileipäsen!
- Kyhkystä ei kahta kyhkyläisellä
- Eikä joutsenella kahta kumpania:
- Sydämen’ ei suostu kahteen sulha’seen.
- Ei hän enää’ kauvan valvo’ ehtoilla,
- Mutta vielä loista β) vaski-kynttilä.
- Ruumiin arkku on uusi pöydällä,
- Neito lempiä makaa arkussa.
α) Venäläiset, niinkuin Suomesaskin herrasväki, poltavat kyntilöitä ruumin vieressä.
β) Venäläiset ovat tottelemaan tottuneita enämmän kuin Suomalaiset.
Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 14. syyskuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.