Kansojen murhaa, kansojen rauhaa

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kansojen murhaa, kansojen rauhaa.

Kirjoittanut Simo Korpela


Toivoa on täynnä ihmiskunta,
Onnest’ alkavasta nähdään unta.
Niin heille onnen ihmesaaret
Helmeillen jo heloittaa,
Joille rauhan taivaankaaret
Valaa punaa, purppuraa.
Siellä taukoo voihke, voi
Ja kansat nauttii rauhaa, rauhaa.
Näin uskottiin, mut kuulkaa oi,
Nyt kuoleman myrskyt pauhaa.
Riemuittiin: nyt onnen kirkkaat kuvat
Vihdoinkin ne tosiks’ toteentuvat.
Ja järki, tiede, taidot suuret
Onnen eloon elvyttää;
Niistä onnen pohjajuuret
Juovat voimaa, elämää;
Sivistys se kaiken voi,
Nuo uskot muut on tyhjää, turhaa.
Maa sivistyi, mut torvet soi
Nyt murhaa, oi kansojen murhaa.
Yksi ainoa ol’ este vielä
Kansakuntain tosi-onnen tiellä;
Tuo Jehova ja kristinusko
Synteineen ja armoineen.
Silloin koittaa aamurusko,
Nuot kun jäävät unheeseen.
Ajan tuon niin koittaa koi,
Nyt kansat nauttii onnenrauhaa?
Oi ei, nyt sotatorvet soi
Ja kuolemanpasuunat pauhaa.
Kansakunnat joutuneet on harhaan,
Tiet’ ei löynneet onnen ruusutarhaan.
Kun vihan kuisketta he kuuli
Armon ihmeet unhottain,
Yöhön uupui, vaikka luuli
Valoon kulkevansa vain.
Siks’ sen sammui päivänkoi
Ja siks’ sen rauhantoiveet turhaa.
Niin, siksi vihantorvet soi
Nyt murhaa, oi kansojen murhaa.
Ken nyt voisi päättää vaivat vaikeet,
Häädetyks’ sais murhat, murha-aikeet?
Vain hän, jok’ itsens’ uhriks’ antoi
Toisten tähden kuolemaan,
Hän, mi mailman synnit kantoi,
Astui taivaan kunniaan.
Omiaan Hän vartioi
Ain’ hoivaten ja hellin valvoo.
Se kansa vaarat välttää voi,
Ken Jeesusta uskossa palvoo.
Rakkauden lämmön luo hän meihin
Synnin korpitiellä jäähtyneihin.
Hän yksin onnenmaahan ohjaa
Taivaan rakkaudellaan.
Muuta perustaa ja pohjaa
Onnella ei olekaan.
Käykäämme siis kilpaillen
Jo rakkauden lähteen luoksi!
Jos kansat joisi vettä sen,
Jo kuivuisi verinen vuoksi.
Kristus kuninkaakses ota, kansa!
Nöyrry johtoon hänen valtikkansa!
Niin silloin aika alkaa uusi,
Elämään sun kulkee ties,
Riemulaulut täyttää suusi,
Viel’ oot vaivain matkamies,
Vielä kuuluu voihke, voi
Ja sodan hirmumyrskyt pauhaa.
Oi silloin toivon kannel soi,
Soi rauhaa, oi kansojen rauhaa.


Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.