Kapakoitsijan omatunto

Kapakoitsijan omatunto. Kirjoittanut anonyymi

Kapakoitsijat itse tunnustavat harjoittavansa vahingollista elinkeinoa, jos heidän omatuntonsa kerran herää.

Sen todistaa seuraava tapaus.

Nuori mies astui kapakkaan eräässä pikkukaupungissa, meni myyjän luo ja pyysi ryyppyä.

”Ei”, sanoi kapakoitsija, ”minun omatuntoni ei salli antaa teille sitä, olettehan nykyjään sairastaneet viinahulluutta (delirium tremens).”

Tuon nuoren miehen täytyi väistyä syrjemmäksi kahden kauniin nuorukaisen tieltä, jotka nyt astuivat myymäpöydän luo ja joita kapakoitsija kohteli erittäin kohteliaasti. Kun ne olivat saaneet mitä halusivat, astui nuori mies, joka oli ollut viinahullu, lähemmäksi ja sanoi: ”Kuusi vuotta takaperin olin samanikäinen ja samassa asemassa kuin nämät nuoret miehet. Minä olin voimakas nuorukainen ja tulevaisuuden toiveeni olivat hyvät. Nyt olen 28 vuoden vanha ja murtunut sekä ruumiini että sieluni puolesta. Te opetitte minut juomaan. Tässä huoneessa opin sen paheen, joka on vienyt minun häviöön. Myykää nyt minulle vielä joitakuita lasia, niin on työnne täydellinen.

Minä kyllä olen kohta poissa; minulle ei löydy mitään apua enään mutta rämä nuorukaiset voidaan vielä pelastaa. Myykää minulle ja antakaa minun kuolla, onhan maailmassa silloin yksi onnetoin vähemmin, mutta taivahan tähden älkää enään myykö tippaakaan näille nuorukaisille.”

Hän puhui nämät sanat vakuuttavalla varmuudella. Kapakoitsija kuunteli kalpeana ja äänetönnä. Viimein virkkoi hän: ”Tämä on viimeinen kerta kuin minä myyn juovuttavia juomia kellekään ihmiselle!”

Hän onkin pitänyt lupauksensa.

(Aamunairut.)

Lähde: Oulun Lehti 27.10.1886.