Kapraal Kuren Hauvattaissa

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kapraal Kuren Hauvattaissa *).
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 38).
Kirjoittanut Carl Michael Bellman


Poisipa tieltä! Kah hosujapa, tupsupäinen,
Kirveellään liehuu: jo auki koko tie!
– – Kah piiparikin, viiksikkäinen,
Vaskisen huilunsak huuliilen jo viel
             Rumpali paukkaa,
             Pohto käypi eilläpäin;
             Huutaa jo kaukaa:
                          Seisoppas näin!
Katoppas tuota! Kuin häijy käsiänsä heitteä,
Palikkaa viskoo, ja nahkaan paukuttaa;
– – Kaks’ talrikkia toinen heistä
Paiskoopi yhteen. Yks’ torveen puhaltaa.
             Yksipä peuhaa
             Rautaisilla pellillään;
             Roiskaa ja reuhaa –
                          Teköö hään.
Kahoppas Pulliain! kuin tihjältään hään astuskelee,
Itkeinpä lempiäst’ – pehmyt-syväinen;
– – Ja perästäpä kiiruhtelee
Kiukas ja Liukas, ja tuokin Hyvöinen.
             Jalkansa muuttaa,
             Kiverinsä kantelee;
             Kuules kuin huutaa:
                          Seisatkee!
Terveppäs Pohto! Etkös mummu neäk, kuin meillen
Silmänsä iskee, ja nauraa pilkan vuoks’?
– – Jo tahistaanpa hoipertelee –
Ett tu, ja ett tu, piek tahti, astuk luoks’!
             Kass’ kuin tuo narri
             Ylpeileeksen lakistaan!
             Valkoiset varret,
                          Soappaissaan.
Lehkolan Kaisa ikkunassaan itkeskelee,
Hempiä, lempiä, kiero silmäns’ kanss’.
– – Kanteleensa kihnuttelee
Krouvairi – nauraa, ja soittaa viulullans’.
             Hulkoisen leski
             Kirjan kanssa, suruissaan,
             Seisoopi tässä
                          Juovuksissaan.
Siittenpä Suntia, siitten Uni-lukkair tuloo,
Krouvari Juolas, ja krouvair Pulloinen. –
– – Annas soittaa, jottas kuuluu!
Rumppali hyrrää, ja pauhaa yhtenään.
             Vähinpä eissä
             Kontaa Lukkair, huitissaan;
             Kantavan, käissä,
                          Lapiansa.
Juonipa kulkoo. Veikko, kuk’ on kuollut näistä?
Kapraali Kurki, Hämeen jalka-väess’;
– – Ja siitten käypi, johto-väistä,
Poikansa nuorin, törö-myssy peäss’.
             Hään kirstun jälkeen
             Käypikin, ja siitten myös
             Juottaja Pälkäin,
                          Ja papismies.
Ja Kapraal’ Kurki hään heitti tupen miekkoinensa!
Nyt hään on kuolut. – Vai, onko kuollut jo?
– – Hään viimen mustutt’ viiksiänsä,
Maaliskuun toisena, männä vuonna jo.
             Näyttäimme uhkeeks’;
             Voan on turhuus elomme –
             Kurki, sun tuhkais –
                          Kunnoitamme.
Perhana vieköön! Seiskee suorat! Oikaistatkee!
Keännäitkee! – Kunniaksi, kiverien kanss’!
– – Olallenpas! Soitatkeepas!
Tarkoitak taivaaseen! Laakaiseppas kanss’!
             Kurenpa seikat,.
             Kiiteläänpä viinan läss’;
             Kiitospa veikot, –
                          Vahista täst’!

*) Sillä laulannolla luin: ”Undan ur vägen, se hur Profossen med plumager” &c.


Lähde: Suomi 24.7.1847.