Karhu parka!

Karhu parka! (Uljaasta.) Kirjoittanut anonyymi

Keskellä aukeata suota oli hyvin synkkä korpisaareke, josta kappaleen matkaa vetelässä suossa olevalle lähteelle meni syviin askeliin tallattu polku. Sen näimme kerran heinätyöstä palatessamme, ja vanhat miehet selittivät karhun asuvan korpikylvössä ja polkua myöden kulkevan lähteellä juomassa. Muutamalla renkiveitikalla oli kontissaan noin 1 ½ – 2 korttelin pituinen viikatteen terän kappale, jonka painoi suohon askeleen pohjaan, terä ylöspäin. ”Polkekoonpas tuohon lapikkaansa, niin eiköhän ole tämän kesän lopuksi pitelemistä”, tuumasi mies. – ”Ei pitäisi noin vorua metsän miehelle, siitä vielä kuullaan kummia”, sanoi vanhin mies joukossa. – Niin mentiin menojaan.

Viikkokauden päivät tämän jälkeen ”kuultiinkin kummia.” Muutaman talon karjasta näillä seuduin kaatoi kontio kokonaista neljä lehmää ja vieläpä erään mökkiläisen ainoan hevosenkin. Heti otaksuttiin metsänmiehen yltyneen kujeilemisesta, varsinkin kun kuultiin pedon olevan semmoisessa raivossa, että tahtoi tunkeutua kartanoihin ja tarhoille, eikä juuri ihmisiäkään väistelevän. Haaskalta karhu ammuttiin, ja kuulin puhuttavan, että se todellakin oli oikean etukäpälänsä alustan pahasti haavoittanut – niinkuin luultiin – meidän renkimme panemaan viikatteen kappaleesen. Kuinka sen asian laita oikeastaan oli, en voi tarkemmin sanoa, sillä omin silmin en saanut tapettua petoa nähdä, enkä muista, miten varmat olisivat siitä kertojatkaan.

K. K.

Lähde: Tampereen Sanomat 24.3.1887.