Karjala (1889)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karjala.

Kirjoittanut Arvid Genetz


Kuss’ aallot Laatokan vuoriin lyö,
Kuss’ Imatran innot raukes,
Kuss’ uurtaa vaaroja Pielisvyö:
Siell’ ensin silmäni aukes,
Siell’ leikin lasna ma rantamalla,
Siell’ lepää heimoni nurmen alla,
Ja siellä neitonen Karjalan
Sai lempeni leimuamaan.
Siell’ elää kansa niin sitkeä
Kuin vaahteren latva nuori;
Se kyllin saanut on itkeä,
Mut vankkana on kuin vuori;
Se orjana ollut on ounaan herran,
Se vaivaa nähnyt on toisen verran
Kuin Suomi muu, mut murtumaton
Ja hilpeä vielä se on.
Se soittaa vieläkin kanneltaan –
Sit’ usein lasna ma kuulin –
Ja vanhoja Väinön-laulujaan
Se laulavi partahuulin;
Ja urhoot astuvat kumpuin yöstä
Ja kertovat muinaiskansan työstä
Ja neuvovat polvea nousevaa –
Oi Karjala, muistojen maa!
Siell’ ensin lempimähän mä sain
Tätä Suomen kansoa oivaa,
Ja puolueetuutta Ruotsin lain,
Jok’ orpoisintakin hoivaa,
Ja puhdast’ uskoa Lutheeruksen,
Mi mielen vaativi uudistuksen,
Ei tyydy paastohon, tuohuksiin,
Ei suitsutus-uhreihin.
Ja siell’ opin ensin kammoamaan
Sit’ inhaa oppia uutta,
Ett’ ihminen on vain muodos maan,
Ett’ ei ole kuolottomuutta:
Se tarjovinaan on tiedon kultaa
Eik’ anna muuta kuin kalman multaa
Ja ympäristönsä saastuttaa –
Ole valpas, Karjalan maa!
Ja siellä näin minä murheeksen’,
Kuin kärsiä kansa saapi,
Jok’ ei ole vaan sopusointuinen,
Vaan kahtia raukeaapi:
Kuink’ alla kauhean veljesvainon
Ja alla vierahan vallan painon
Oot, Karjala, kauvan värjyillyt –
Yksmielinen olkosi nyt!
Kun oikeuttasi, uskoas
Ja Väinön-kieltäsi hoidat,
Ei pelkoa sull’ ole kateistas,
Ei voittaa voi sua noidat:
Sä keväin kukkiva vanha tuomi;
Sä jälleen nuortuva vanha Suomi,
Sä talvet vihreä vanha kuus,
Sä Suomi Vanha ja Uus!

1889.


Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.