Karjalaisten laulu

Karjalaisten laulu Kirjoittanut P. J. Hannikainen

Suloisessa Suomessamme

Oisko maata armaampaa,

Kuin on kaunis Karjalamme,

Laulun laaja kotimaa!

Laulua sen kosket kuohuu,

Järven aallot loiskuaa,

Säveleitä salot huokuu,

Ikihongat humajaa.

Perintönä laulun juuret

Meill’ on muinais-ajoilta,

Jolloin kaikki toimet suuret

Laulun tehtiin mahdilla,

Jolloin meidän kankahilla

Taitomiehet askaroi,

Nuotioilla nokisilla

Ongelmoita aprikoi.

Yli Suomenniemen vielä

Maine kuulu kulkevi,

Kuinka Väinön kannel siellä

Koko luonnon lumosi;

Kuinka seppo taitoniekka

Sammon kirjokannen loi,

Tahi Kaukomielen miekka

Sota-innoin salamoi.

Ei oo meillä rikkautta

Eikä maamme viljavaa;

Vaan on laulun runsautta

Kylvämättä kasvavaa;

Sit’ ei pane idän halla

Eikä pohjan pakkaset,

Se ei sorru sortamalla,

Sitä ei lyö rakehet.

Kyll’ on kansa Karjalankin

Monet kovat kokenut,

Väkivallan raaimmankin

Iskut tuimat tuntenut;

Kestänyt on sodan pauhut,

Sorrot vuosisatojen,

Sodan pauhut, vainon kauhut,

Kolkot vuodet katojen.

Mutta meiltä laulun mahti

Mennyt maan ei rakohon,

Säveleiden sorja tahti

Viel’ ei vienyt pakohon;

Josko murhe mieltä painaa,

Tahi riemu kohottaa,

Laulu, soitto meiltä aina

Yhtä herkäst’ irtoaa.

Konsa vaino Suomeamme

Kovin kourin koettelee,

Silloin kurja Karjalamme

Suomen surut soittelee,

Ja kun onnen päivän koitto

Suomellen taas sarastaa,

Silloin riemun suuri soitto

Karjalasta kajahtaa!

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.