Karjalan puolesta

Karjalan puolesta. Kirjoittanut Eino Pakarinen

Kutsuu Karjala – päättänyt kuolla

ennen kuin sortajan raippoja nuolla,

kauan on nukkunut, viimeinkin herää,

poikansa kaikki nyt taistahon kerää.

Kutsuu Karjala, laulujen kansa,

liian on raskas nyt sortajan ansa:

kuolemme, näännymme ijäksi yöhön,

pakko nyt ryhtyä taistojen työhön!

Voimamme heikot on, tiedämme kyllä,

kuoleman miekka on päittemme yllä,

sorrumme kuitenkin nälkään ja suruun,

leipämme riistetty viime on muruun.

Teille me huudamme, veljyet Suomen,

teille on aiemmin koittanut huomen,

teillä on vapaus – teillä on viljaa –

ettekö kuule – niin kaikki on hiljaa!

Kuolee kanssamme Karjalan soitto –

kanssanne teidän ois kaunehin voitto,

suureksi loisimme Karjalan kerran,

kaikkien sortaman, hylkimän Herran!

Ei ole aika nyt kirjeitä vaihtaa,

kuoleman kaihi jo silmämme kaihtaa,

kultako teille on kalliimpi meitä –

ainako kuljemme vaan eri teitä?

Oi, eikö Suomi jo huutoomme vastaa:

unhota heimo ei nuorinta lastaan,

Karjalan veljemme sortuvat veriin,

välkähdä päivä nyt peitsien teriin!

Avuksi riennämme, varto’os hetki,

kohta on tehtynä sankariretki,

retki, mi viimeinkin kohlunne kosti,

vapaaksi Vienan ja Aunuksen nosti!

Puolesta Karjalan iske nyt miekka,

vertamme juoda saa Vienan nyt hiekka,

juonut jo ennemmin on Viron manner,

on verin ostettu myös kototanner!

Puolesta Vienan ja Aunuksen armaan,

puolesta lapsen ja vanhuksen harmaan,

puolesta Karjalan, heimomme soiton,

iskemme, kaadumme puolesta voiton!

1921.

Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Sarkatakissa: säkeitä vapaudelle ja isänmaalle. Suojeluskuntain kustannus osakeyhtiö, Helsinki.