Karjalassa

Karjalassa Kirjoittanut Jooseppi Mustakallio

Ryysyisenä kulki miesi

Kumartaen ohitsein;

Silloin silmihinsä katsoin

Ja mä kysymyksen tein:

Turvemökki, olkikatto,

Kansa myöskin ryysyissään!

Näinköhän mä uskon tuota,

Näinköhän mä totta näen?

Tyynehesti miesi työnsi

Kätens’ laihan kätehein –

Totta siis! Ja sillä kertaa

Kuohahti mun sydämmein.

Mutta mies sen huomasi ja

Huoahti ja lausui nyt:

»Tiedon puute, pulskat herrat

Meitä näin on nylkenyt.

Maatonna me oltihin jo,

Tuskin oli taivastai –

Pamppu heilui, ryysyt siitä

Selkähänsä kansa sai.

Majojamme maata vasten

Alas aivan painettiin,

Huoneemmekin vihdoin vietiin,

Siitä tultiin turpeisiin.

’Turpeen alta tulematta

Mies on!’ sananparsi soi –

Mutta turpehenkin alta

Tämä kansa nousta voi.

Ja se nousee, uus on aika,

Kaikki vielä paranee:

Herrain huoneiden ja meidän

Harjat näät jo lähenee.

Ryysyistämme paikka paikan

Perästä jo putoaa.

Kansa varttuu, vilja karttuu.

Kohoaapi koko maa!»

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.