Kaste
| Kaste. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Arabian hietakorven luolass’
- Asui eräkkäänä Eukharistos,
- Ihmislempee, kokenut ja viisas.
- Usein häneen turvas seudun kansa,
- Konsa jonkun mieltä huoli painoi.
- Saapui kerran hänen luokseen vaimo,
- Äsken syntynyttä lasta kantain;
- Kalpee hän ol’, lapsi kalpeampi.
- ”Isä, mistä lohdutusta löydän?” –
- Lausui hän – ”tää laps’ on kuollut, kasteen
- Pyhän veden koskematta päätään.
- Hukass’ on se, ah! ei koskaan saane
- Kristuksen se valtakunnast’ osaa.”
- Eräkäspä nuhtel’: ”Miksi, vaimo,
- lapsen annoit kuolla kastehetta,
- Jospa vaikka hätäkastehetta?”
- Äiti parka alkoi vaikeroida:
- ”Isä, erämaassa synnytin mä
- Lapsosen, ei siellä ollut vettä,
- Päivä poltti päältä, santa alta;
- Huokuut, kyynelet vain siell’ ol’ mulla.”
- Silloin ukko heltyi, tuumiin vaipui,
- Mietti hetkuisen ja harmahitten
- Kulmakarvain päälle käden nosti.
- Vihdoin vankka aatos hälle kypsyi,
- Ja hän lausui lemmen-rauhallisna:
- ”Vesi kyll’ ei tee sit’ itsestänsä,
- Mutta henki, jok’ on veden kanssa.
- Rauhoitu, on lapses pelastettu!
- Herran henki erämaassa kastoi
- Sen sun huokuillas ja kyynelilläs.”
Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1887: Vähemmät eepilliset runoelmat. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.