Katajia

Katajia. Kirjoittanut Viki Kärkkäinen

Kasvaako kankailla muita kuin honkia? Kasvaa kyllä: joskus voi liepeeltä tavata kuusen, joskus hoikkia räivelökoivuja, mutta vain yksi siellä hongistossa aivankuin kotonansa viihtyy: vaivainen kataja. Tuo matala ja kiukkuinen kääpiöpuu, joka ei koskaan kykene kohottamaan latvaansa korkealle maasta.

Ei kykene nostamaan päätänsä vapaasen ilmaan, sinne missä aurinko paistaa ja tuulet raikkaina puhaltavat. Pieniksi ja vaivaisiksi alati katajat jäävät.

Ne eivät tiedä mitään niistä kirkkaista iloista ja myrskyjen pauhuista, joita saavat tuntea korkeat koivut ja taivaita hipuvat hongat. Toisten suojassa ne parahiten elävät, toisten suojassa ne voivat jonkun verran kasvaa. Sitkeitä ne ovat kuin itsepäiset tyhmyrit, mutta eivät monestikaan varrellensa oikeata suuntaa löydä.

Eläimet niiden ylitse kulkevat, hirvet, hevoset ja lehmät niitä tallaavat eivätkä niitä edes puiksikaan luule.

Talvella peittyvät ne kinoksien alle.

Ihmisten joukossa on paljon katajaisia sieluja, joilla ei ole voimaa kohottautua ylös siitä varjosta, jonka korkeammat henget heidän ylitsensä heittävät.

Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.