Katoolinen Pyhäkertomus

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katoolinen Pyhäkertomus.

Kirjoittanut anonyymi


Tällä maalla vielä ollessansa,
Ulko-arvoltansa alhaisena,
Herramme Vapahtaja rakasti
Autuudesta kansansa keralla
Teillä ja torilla tutkistella,
Sillä taivahan avaran alla
Väljä on ja kaunis keskustella.
Näissä hän pyhiltä huuliltansa
Vuodatti suloisia sanoja
Nuhdellen ja neuvoen, ja näin hän
Teki temppelin joka torista.
Vaan opetuslapsistai olj monta,
Jotka ei alussa voineet aina
Tajuta sanojen tarkoitusta;
Tällöin hän opetti osviitoilla,
Esimerkillä ja vertauksilla.
Näin vaeltaissansa heidän kanssa
Kerran pientä kaupunkia kohti
Vilahti hänelle tieltä silmään
Poikki katkennut hevosen kenkä.
Ja hän sanoi siinä Pietarille:
”Ota, Pietari, ylös tuo rauta!”
Pietari, ajatuksissa astuin
Maallisesta vallan voitannasta,
Halvaksi hevosen kengän katsoi,
Ja kuin s’ ei kuninkaan kruunu ollut
Eikä voiman valtikka, niin ei hän
Ruumistaan ruvennut kumistamaan,
Astui vaan eteenpäin, eikä ollut
Käskemistä kuulevinansakaan.
Pitkämielisyydessään hänehen
Herra ei vihastunut, vaan itse
Kengän kappaleen ylös kohotti,
Eikä sen enempätä sanonut.
Sitten kaupunkihin tultuansa
Poikkesi hän seppien pajahan
Ja sepille sinne möi sen raudan
Kolmesta kupari-penningistä.
Sivu kauppiasten kulkeissansa
Osti siit’ omenan kauppiaalta
Kirsikoita kypsiä sen verran,
Minkä kolmella rahalla saapi,
Ja heti hihansa pohjukkahan
Ne tapaansa myöten tarkoin kätki.
Siitä pois nyt toisen portin kautta
Läksi hän opetuslapsinensa
Talotonta tietä kankahalla
Aukealla astumahan, joss’ ei
Pientäkään pimento-puuta ollut.
Päivä-paiste kiihtyi helteheksi
Ja janossaan oisi paljonkin nyt
Maksanut vedestä matkalainen.
Toisia edellä astuissansa
Herra heittävi salaa hihastaan
Tällä tiellä kirsimarjan maahan.
Pietaripa, marjan nähtyänsä
Nöyrästi kumartui, nokkasi sen
Suuhunsa nyt aivan sukkelasti.
Vähän matkan päässä laski Herra
Toisen kirsikan kädestään maahan,
Jonka taas kumartuin Pietar’ otti.
Hyvän aikaa näin nyt häntä Herra
Kumarrutti kirsimarjain tähden,
Ja myhähtämättä viimein virkkoi:
”Aioissa jos oisit valpas ollut,
Vaivalla vähemmäll’ oisit päässyt;
Ken vähää hyvää vähäksynevi,
Vähemmästä vaivaa nähdä saapi.”

A. O[ksanen].


Lähde: Suomettaren Lisälehti 24.3.1854.