Kaukainen maa (runo)
Ulkoasu
Kaukainen maa Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Vuoskymmenen soutanut venhoni
- olen Lohjanjärven vesiin.
- Se varhain mieleni tenhosi,
- jo välkkyen lapsen kesiin.
- Selän tyynen siintoon pilviä ui,
- vaan kastaen loistavan rinnan
- kuin joutsenet parvin laskeutui
- ne alle kuultavan pinnan.
- Elokuussa, kun hämy ihmeellinen
- sinihahtuvin hiipii illoin,
- veden kuultoon piirtyvät väristen
- ujot hopeatähdet silloin.
- Kevätyöt ne soutajan mieleen tuo,
- kun on taivas hentoa tulta,
- vene yksin vienoja aaltoja luo,
- ja juovia saa veden kulta.
- Maan päällä ei paikkaa kauniimpaa
- kuin heleä saaren rinne.
- Sija lapsuus-unten se on, kotimaa,
- sydänjuurin ma kuulun sinne.
- Majan ympäri koivut on valkeimmat,
- väkevin suven vihreys siellä.
- Kivet, pensaat, perhoset puhuvat,
- ja tallattu multa tiellä.
- Kun vuokkoja kasvoin kuultavin
- ei enää lehdossa kohtaa,
- syvä katse aukeni orvokin,
- sini lemmikkisilmien hohtaa.
- Ja silloin nurkkaus puutarhan
- on täynnään narsissilunta,
- kuten syyskesin tuoksua reseedan,
- hajuherneen hentoa unta.
- Piha armas ruusuja on itänyt
- terät hehkuen hellää tultaan.
- Käsi istutti ne, joka varmaan nyt
- tuo taimia taivaan multaan.
- Pyhä muistojen maa maja pieni on tuo,
- tuhat elää mennyttä seikkaa
- sen kuistikot, seinät, köynnökset suo,
- ja ne tuoreina povea leikkaa.
- Jos aamun hohdossa vieläkin
- minä rantaan kulkea saisin,
- ujo polku ruohossa kyynelin
- kun kiiltää voi ylimaisin!
- Jos alle tuttujen koivujen
- sijan sais edes hennot luuni!
- Tutut oksat ylläni humisten
- levon toisivat uinailuuni.
Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.