Kauniit sielut, hurskaat sielut

Kauniit sielut, hurskaat sielut.

Kirjoittanut Robert Seidel

mulle ammoin näin ne hoki:

»veljestymisuskostasi,

mokomasta luovu toki,

kukin itselleen on parhain»

kaikui suista hurskahista,

»itsensä kun auttaa varhain,

luoja surkoon heikommista».

Kauniit sielut, hurskaat sielut

mulle haastoi sydämestään:

»ellös nosta kansaa tuota

taikauskost’, tyhmyydestään.

Totuus varjoa on vainen,

ikuisesti erhe elää;

mustan valkoiseksi muuttaa

viisas, sanoineen kun helää.

Kauniit sielut, hurskaat sielut

väijyneet on vuotta monta,

josko varustuksissani

kehnoa ois, ponnetonta,

johon iskein nuolinensa

minut kuoliaaks he suistais.

Silloin pyhäin kinttujensa

ilotanssi varmaan luistais.

Kauniit sielut, hurskaat sielut

odotitte suotta aivan.

Toivehenne harhakuvat

tuotti teille turhan vaivan.

Tehän palkkajoukkoinenne

tähtäsitte ilmaan ihan,

ja mun lensi ohitseni

vasamat ne hurskaan vihan.

Kauniit sielut, hurskaat sielut

luopukaa jo vaanimasta,

sillä vihollista vastaan

säiläni on julma vasta.

Miekkaani tok’ en mä tuhri

moisen väen voitannaksi.

Aasin leukaluukin riittää

heittiöiden kaatajaksi.

Lähde: Punainen lippu: vihkonen runoja. 1910. Suomenteli Hilja Liinamaa. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kuopio.