Kaunis kulkea on kukkuloille
| Kaunis kulkea on kukkuloille. (Omistettu Tampereen teatterin taiteilijoille.) Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Totuutta, kauneutta palvellen
- näytelmätaide selitellä pyytää
- runoilijoiden suuret teokset.
- Valossa oikeassa elämän
- satunnaisseikkoineen se meille näyttää,
- paljastaa sielun sopet syvimmät,
- osottaa kuinka ajatukset, tunteet
- tekoja synnyttäen vaikuttaa
- takaisin kohtalohon ihmisen.
- »Sa mitä kylvät, sitä niität myös,»
- se sanoo vakavana ihmiselle,
- »mut mailmanjärjestystä et voi muuttaa,
- sit’ yksin johtaa suuri Jumala!» –
- Se on tän taiteen suuri merkitys.
- Totuutta, kauneutta palvelee
- näytelmätaide, mutta kansallista
- asiaa lämmöllä se ajaa myös.
- Vapaana, soreana, sointuvana
- sen suojissa soi oman maamme kieli
- ja Suomen taidetta se kannattaa.
- Ei tavoittaa voi kuolevainen koskaan
- korkeinta kauneutta, totuutta.
- Sinessä taivaan välkkyy ideaali,
- maan lapsosia yhä paeten,
- kuin paken’ Apolloa muinen Dafne.
- Korkeinta ei voi koskaan saavuttaa,
- ei yksilö, ei kansakuntakaan.
- Jos saavuttais, se muuks’ jo muuttuisi,
- ei sama ois, ei enää ihanne.
- Apollokin, kun Dafnen saavutti,
- vain puuta syleili, min kuoren alla
- vienosti vielä sydän sykkäili.
- Korkeinta ei voi koskaan saavuttaa.
- Te, taiteilijat, tiedätte sen, että
- ei työ niin kaunis oo kuin sielun unelma.
- Ken ei ois unelmoinut? Ken ei tietäis
- ett’ unelmien uivat kultasaaret
- yhäti väistyy, pysähtyvät vasta,
- kun länteen laskee elon aurinko.
- Korkeinta ei voi koskaan saavuttaa.
- Mut ihanaa on jalo pyrkimyskin,
- ja kaunis kulkea on kukkuloille.
- Siks terve teille, taiteilijat, terve!
- Valosta valoon tienne kulkekoon!
- Ikuisten aattehien tulkitsijat
- ja tutkijat te ihmissielun, terve!
Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.