Kehno-vaari

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kehno-vaari

Kirjoittanut Gustaf Fröding


Vai ettäkö Kehno kuollut ois?
– Ehei, ei lain;
hän kituuttain
viel’ elää, usko pois!
Mua vastaan Suomalaismetsässä sai
pukinpartamies;
– kaikk’ elkeet ties,
ett’ tuo on Kehno kai!
Hän Jösseläispuvussa nilkutti päin
tanukengissään;
– kuin kynnenpään
ma saumansuussa näin.
Suu irvissä häijysti karsasti hän
kuin mikä, hyi!
Kun lähestyi,
niin tuntui käryyvän.
Oli ukko raihnas ja saamatoin,
hän selässään
piti säkkiään,
mut tyhjäks sen nähdä voin.
Pois tallusti, vilkaisi taakseen niin,
mut kääntyi pois,
kuin saatu ois
hän ilkityössään kiin.
Mä ääneen jo huusin:»Iltaa, hoi!
Hoi, minne ties?
No kuinkas, mies,
nyt Hiiden väki voi?»
Kävi karjaisten ensin peljättämään:
suu ammottain
sähis tulta vain,
ja kiilui silmät pään.
Mut tässä ei peljätty, hai ja hui,
en häikäillyt;
– hän aivasti nyt
ja talttui, masentui.
»Miten ammatti Kehno-vaarilta käy?»
– »Ei kiittämist’,
tää jumalist’
ei leiville lyövän näy!»
»Ei toimeni tuota sieluakaan;
– käyn ahertain,
mut ketun vain
ma silloin tällöin saan!»
»Pyhän Pietarin ruotulaiseks jo
kai antaudun,
maan päältä kuu
jo hävis uskonto!»
Sähis tulta hän taas, mut jätti sen,
kun en häikäillyt;
– hän aivasti nyt
ja poistui häveten.


Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.