Keisarin tulenta (1870)
Keisarin tulenta. 1868 kevättalvella. Kirjoittanut Arvid Genetz |
Maaliskuun raitis päivä on tuskin nousnut yövuoteeltaan ja koreilee vielä rusottavalla aamuvaipallansa; hanki kannattaa. Lylyn ja kalhun sitaisen jalkoihini – suksiani on itse Kauppi koristellut – pyssyn viskaan olalleni. Pohjoiseenko päin lähtenen, vai itähän? Kaikkiall’ on mäkiä ja kinoksia viljalta, vaan tuolla Huunukan huipuilla, Impiniemen tutkamessa teirit luikertaa, pyyt pyrähtelevät. – Sinne läksin. Usva kiilsi koreasti koivuissa, jotka pakkaista vasten näkyivät varustauneen lämpöisiin, valkeihin turkkiin; ja sinne tänne pujahteli yhtä valkea jänis levostaan pakoon. Mäkien alla näkyi Laatokka avarana, tasaisena lumiketona.
Puolen päivää siellä riehuen hiihtelin; milloin laukauksillani jyristen kiitelin Ukkosena eteenpäin kokonani huurupilvien peitossa, milloin taas laskeuin alas hattaroista ja kuljin Ahtina meren jäätyneillä laineilla.
Mikäpä tuolla nyt kaukana näkyy? Onko tuo parvi peuroja, jotka pyrkivät Töysän saareen etsien suojaa ja ravintoa, vai lienee nälkäisiä susia? Ei ole peuroja eikä susia: ihmisiä on pitkä jono, Impilahdesta lähteneitä. Nyt nousevat Töysään ja kiirehtivät pieneen asumattomaan mökkiin, jonka kalastajat ovat rannalle rakentaneet. – Minä hiihdin sinne heidän jäljestä tiedustelemaan, minne heillä matka ja mikä toimena.
Mökki oli saatu asuttavaksi; vilpas tuli liehui kiukoassa ja valaisi koko pirtin sisustan. Vaan mikäpä siinä oli nähtävänä? Nälkää nähneitä naamoja, ryysyissä rypeviä vanhuksia, naisia ja lapsia, jotka kiroten ja itkien keskenänsä riitelivät paraimmista paikoista ja paloista. Jo olin kääntyä pois tästä sydäntä kouristavasta näöstä, kun huomasin harmaapäisen parrakkaan ukon, jonka koko olennosta loisti siveys ja kunnioitusta vaativa arvoisuus; pian tunsin hänet vanhaksi Kuikaksi. Kaikki äänet vaikenivat, kun ukko loihe laulamaan:
- ”Tuiki turvamme Jumala,
- Isä ihmisten ikuinen,
- Kujerrusta kuule Kuikan,
- Vaikerrusta vaivahisen!
- Päivä jo päätä peittelevi,
- Säästävi sätehiänsä;
- Yö pitkä pimentolainen,
- Jääkoura kohoitteleksen
- Kauhuksi katalan joukon,
- Härtsäksi hä’än-alaisen,
- Ennen kuin on päähän päästy,
- Puoli matkoa polettu.
- Vaan Sie, vahva Kaikkivalta,
- Voimallasi kauhut voita,
- Ota orvot turvihisi,
- Vaippas alle vaipuvaiset,
- Saata saarehen Walamon,
- Päästä paikkahan pyhä’än!”
- ”Huhu kuului Hunttilassa,
- Sanoma Sumerjan suussa
- Keisarimme kerkeävän,
- Kulkevan kuningas-kullan
- Linnasta Nevan likeltä,
- Kaupungista kaukaisesta
- Manasterin mahtavaisen,
- Walamon on valkamoille:
- Kansoansa katsomahan,
- Armottomi’ auttamahan,
- Tuskistansa tuikeista
- Vanhoja vapahtamahan.
- Kauan hänt’ on kotvitettu,
- Kaihottuna, kaipaeltu,
- Tosin häntä toivotahan,
- Toivotahan, tarvitahan.
- Laita lailla lentäväisen,
- Tuomana merisen tuulen!”
Hetken ääneti istuttuansa alkoi joukko valmistaita matkaan, yöksi luostariin päästäksensä. Minäkin kiirehdin kotiini.
Illalla olin rauhassa omassa kamarissani ja päiväisistä muokkauksista väsyksissä, vaan nukkua en kuitenkaan voinut. Merestäpäin syntynyt tuuli oli kiihtynyt kiihtymistään, ja puhui nyt, myrskynä ikkunoita tärisyttäen, minulle seuraavan tarinan.
”Minä tuulin pitkin avaraa jäätä; edessäni oli lumipilvi ajettavana ja takanani pakkanen vedettävänä: kiire oli rantaan päästä. Sentähden töytäsin voimalla eteenpäin, kun puolikymmentä virstaa Walamosta tapasin joukon ihmisiä ja heidän keskessä vanhan Kuikan; aioin mennä heistä sivuitse, vaan eivät kärsineet kylmää henkeäni, kun olivat väsymyksestä ja kaikesta kataluudesta jo niin voimattomia. Siihen kaatui jäälle Kuikka ynnä pari hänen kumppaliansa ja ohitse mennessäni kuulin vielä vanhuksen viimeiset sanat:
- ”Herra kuuli Kuikan äänen,
- Riutunehen ruikutuksen.
- Tulit, keisar’, kerkeästi
- Ko’istasi korkeasta:
- Toivottuinen Tuonen tuoja,
- Simasuu suloinen Kuolo,
- Linnun siivin liitelihet,
- Tulit tuulen tuottamana,
- Vie’äkses väsynehiä,
- Saattoas samonnehia
- Tuskattomihin tupihin,
- Aivan ailuettomihin:
- Pysyväisehen, pyhtiän
- Taivahan iki-ilohon.”
Puputti [Arvid Genetz].
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.