Kellojen kumahdellessa

Kellojen kumahdellessa Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Nyt kelle loistat enää, pihan kukkanen,

kun silmät, salin ikkunoissa nähdyt, viipyy poissa?

      – Kellot kumahtaa –

Niin hellä huoli asui kerran noissa,

kun vartuntaa ne vartoi kevääs silmujen.

      – Kellot kumahtaa –

Voi kuinka usein jalka suuri yllättäin

luo astui aamuvarhain, ehti ehtoon hämärissä.

      – Kellot kumahtaa –

Nyt käsi jalo, missä olet, missä,

sa, joka juoman toit ja autoit päivää päin?

      – Kellot kumahtaa –

Hän luonas suviyönsä lauloi haaveillen,

ja pihapieni äkin ylhäinen on puisto!

      – Kellot kumahtaa –

Sun täyttyi unes ylpein, emos muisto:

oot ilo puiston, linnan ylimyksien.

      – Kellot kumahtaa –

Sen täyttymyksen sulle laulajasi soi.

Et unestas viel’ arkeen havahdu, niin hän on poissa.

      – Kellot kumahtaa –

Ei koskaan enää salin ikkunoissa

näy häntä, joka suviesi suven loi.

      – Kellot kumahtaa –

Käy ahnas moukka ohi pihan penkereet,

ei tunne ylhää syntyperääs, soluverta arkaa.

      – Kellot kumahtaa –

Sun päältäs vauhko susikoira karkaa,

sua tarhan tonkijat kaikk’ ovat tonkineet.

      – Kellot kumahtaa –

Jo riutuu hieno kukanpäas, mut ääntäkään

ei kulkea voi kukkahuultes yli. Yö saa musta.

      – Tuuli humajaa –

Koi koittaa, terilläsi heijastusta

on aamutaivaan. Viime taivaas, aamus, nään!

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.