Kellon kylän Mariasta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kellon kylän Mariasta *).

Kirjoittanut Heikki Väänänen


Yksi on Maria mainittava,
Kellon kempisä kyläsä,
Joka on piikana pidetty,
Mokompana morsiana.
Olin Kaunis kasvoiltani,
Varsin sievä varreltani,
Vaan en kammonnut katala
Ilkiöitten ilvehiä.
Narrit on maanneet Marian,
Pojat hurjat polkeneet,
Et on liiaksi lihonnut,
Ylön paljon paisununna,
Koska polosen povessa,
Lapsi hyppi lantehisa,
Itte arvannen asian,
Itte tiennen tarpeheni.
Minä mieletön olinkin,
Minä huono huikentelin,
Koska tansseihin travasin,
Juhla-yönä juoksentelin,
Hyppäisin hyvällä mielin,
Joka kampin kantapäillä,
Tahdon pystönä pysyä,
Kukon lailla kurkistella,
Kanan kauniin tavalla,
Kirkko tiellä kinkultelin,
Kirkon penkissä peräti,
Istun huono huoletoinna,
Istuimen itte rakensin,
Kovin laiton korkialle,
Että poikaset poloiset,
Nuoret miehet mieluiset
Siellä silmäisit minua,
Ajan kaiken kattelisit.
Vaikka Pappi paljon kielti,
Kovin haasti hartahasti,
Vaan ei malttanut Maria,
Huora-parka huoletoinna
Luopua luvattomista,
Lihan töistä törkiöistä.
Mulla on kiiltävät kituset,
Hopiasta hohtavaiset,
Silkki tröiyt siivolliset,
Iso halkoset hamehet,
Tykit tyyrit peräti,
Lakit huivit laadulliset,
Paljo muitakin paremmat,
Mahdan olla onnellinen,
Muilla on halvemmat hamehet,
Lakit, huivit huonommaiset.
Nyt on pettänyt peteli,
Kulta lakki langettanut.
Joko polttanen poroksi,
Kiukahalle kiiettänen.
Mielen on vieneet minulta,
Lakit korjat lappaneet,
Entiset hyvät elämät
Häpiäksi hämmentänyt,
Toivoni tuli tomuksi,
Ulos kulki kunniani,
Oli tuttuja tuhansin,
Ylön paljon ystävitä,
Herrat helsaisit minua,
Talonpojat taluttelit.
Empä yhden ystävänä,
Enkä aljana ajellut,
Olin morsian monelle,
Piika Näyhän Pietarille.
Ei ole enämpi minulla
Yrkämiestä yhtäkähän;
Hyvät hylkivät minua,
Eikä huoli huonotkaan,
Ei narrit naineet minua,
Eikä konnat korjanneet,
Vaikka vattani lihoopi,
Navan paikka paisuneepi.
Kummasti meni kumoon
Vaate kerta kelvollinen,
Joka on tuotu Tukkhulmista,
Ulkomaalta uiteltuna.
Olis paljota parempi
Kunnialla kuljeskella,
Kulkia kupu takilla,
Hamehella harmajalla,
Kuin olla kovin koria,
Monen miehen morsianna.
Minä neuvon neitysiä,
Vahingostani varotan,
Ettei piikoja pitäisi,
Tuolla lailla turmeltaman,
Jotka hirmuiset himonsa
Nopiasti noudattavat;
Synnin palkka painavainen,
Oman tunnon turmeleepi.
Koska kuoleman kujehet,
Nuolet aivan ankarimmat,
Vievät ruumiin rumaksi,
Ihon aivan ilkiäksi,
Madot häjyt hämmentävät,
Toukat tolvanat purevat,
Ei ole kämmentä käsisä,
Eikä vartta varpahisa,
Eipä silloin silkki vaatet
Paljo kapuna kahise,
Pian kaatuva koreus,
Turhat kaikki kaunistukset.
Teille Tyttäret typerät,
Piikat heikot hempiät,
Greetat, Lenat lempiämmät,
Mariat, Katrinat katalat,
Saarat, Klaarat saattavaiset,
Liisat, Susannat suloiset,
Briitat, Annat antavaiset,
Elsat Sislat siivolliset,
Valporit muutkin vakaset,
Olkoon tämä opiksi,
Kiireheltä kirjotettu,
Kellon kempisä kyläsä,
Kamarisa kaitasesa,
Sadet iltana isona,
Kahen tiiman tienohisa.
Yksinäns tytär typerä,
Maria raukka Rantahäli.

*) Henrikki Väänäseltä.


Lähde: Topelius, Z. 1826: Suomen Kansan Vanhoja Runoja, ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Kolmas osa. S. 32–36. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 5.1.2007. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 1 [numerointi ilmeisesti virheellinen]. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/topelius/skvr3_1826_rdf.xml.