Kenen mieltä mietiskelen

Kenen mieltä mietiskelen. Kirjoittanut Simo Korpela

  Kenen mieltä mietiskelen,

Kenen käskyjä kyselen?

  Katson lammin lainehia,

Järven vettä vellovata.

Muotons’ aina muutteleikse,

Katse toiseksi tulevi.

Tänään leppeenä lepäsi,

Niinkuin äiti armahana;

Taivas siinti silmistänsä,

Paistoi päivä poskipäiltä,

Kuuhut kuulti kulmiltansa,

Loisti otsalta otava.

  Katson tuota tuonnempana,

Päivän puolisen perästä,

Mustaks’ sill’ on muoto mennyt,

Katse käynyt kaameaksi:

Vesi vimmassa värisi,

Ärjyi aalto ankarana,

Viha säihkyi silmissänsä,

Uhka otsalla apea,

Kalma katsoi kulmiltansa,

Yö on synkkänä syvässä.

  Katson kummaa kolmantena,

Tähystelen, tarkastelen.

Jäässä jäykkänä jörötti,

Nukkui hyhmän hyytehissä;

Ei se tähtiä tajua,

Huoli päivän paistannasta,

Silmän säihky sammununna,

Posket pakkasen panemat.

  Tutkin kansan katsantoa,

Miel’alaansa muuttuvaista.

Tuosta tunnen kansan mielen,

Kansan mielen, kansan kielen:

On kun vellova vetonen,

Niinkuin lampi lainehtiva.

  Tänään yltyi äidiksesi,

Sulki hellään helmahansa;

Taivas siinti silmistänsä,

Päivä otsalta ihana.

Surut syömesi sulivat,

Häipyi tuskat tunnostasi:

Kulet kirkasna kotihin,

Astut aittaan auvoisena.

  Tuli huomen haikeampi:

Tielle heitti helmoistansa,

Sotki rikkana rapahan.

Vihat silmistä säkenöi,

Valui visva kielen päästä,

Yö on synkkä syömessänsä,

Tuli hornassa herännyt.

Rauha riutui rinnastasi,

Ilo kasvoista katosi:

Kulet kurjana kotihin,

Astut aittaan angervoisna.

  Päivä kolmaskin kohosi.

Jäässä jäykkänä jörötti,

Kasvot kylmän kalse’ina.

Ei se katsetta kohota,

Eikä kuule kuiskettasi;

Ei se onnestas iloitse,

Eikä itke onnettuuttas.

Tuosta jäähdyt jähmeäksi,

Tulee talvi tuntohosi:

Kulet kylmänä kotihin,

Astut aittaan ankeana.

  Tutkin, taivas, tahtoasi,

Isää ylhäistä utelen.

  Tuosta tunnen taivaan tahdon,

Herran mielen, Herran kielen:

Ei se aaltoina ajele,

Läiky lammin lainehina.

Eipä vaihtele valansa,

Liikahda lupauksensa.

Minkä lapselleen lupasi,

Kunka vannoi kansallensa,

Sen se täytti täsmällensä,

Mittas kukkuramitalla.

Saivat köyhät kylliksensä,

Liioin kynnyksen kävijät,

Saipa kylmätkin kysyjät,

Hyvyyttänsä hylkääjätkin.

  Tulin luoksensa ilossa

Onnen päivän paistaessa.

Sydän auvosta iloitsi,

Silmät säihkyen sädehti.

Tulin luokseen, ei hylännyt:

Otti vastaan taaton toimin,

Isän armahan ilolla.

Tyynti syömen sykkäilevän,

Poven puhdisti palavan.

Kulen kirkasna kotihin,

Astun aittaan autuaana.

  Tulin luoksensa surussa,

Tulin mailman murjomana.

Sydän tuskasta tutisi,

Silmät virroin vettä vuoti.

Tulin luokseen, ei hylännyt:

Otti vastaan taaton toimin,

Isän armahan ilolla.

Täytti toivolla sydämen,

Poven päivän-paistehella;

Vedet virtana valuvat

Pyyhki poskilta poloisen.

Kulen kirkasna kotihin,

Astun aittaan autuaana.

  Tulin luoksensa vilussa,

Unhon yöhön annettuna.

Sydän pakkasta paleli,

Silmät jäähän jähmettyivät.

Tulin luokseen, ei hylännyt:

Otti vastaan taaton toimin,

Isän armahan ilolla.

Roudat raatoi rinnastani,

Hellin pehmitti poveni;

Iki lämmön lähtehillä

Jäiset silmäni sulatti.

Kulen kirkasna kotihin,

Astun aittaan autuaana.

  Empä katso kansan mieltä,

Mietin Herran mieltä, kieltä;

Isän katson kartanoita,

Kartanoita, kammioita;

Isän liedell’ lämmittelen,

Elän lemmenleivässänsä;

Armon istun ikkunoissa,

Liikun lähteill’ laupeuden.

Siell’ on lapsen lämmin olla,

Turvallista tuiretuisen,

Eipä siellä kiitos kaada,

Vie ei kunnia kumohon;

Eipä siellä kolhut koske,

Eikä pistä pilkan piikit;

Eipä siellä halla hyydä,

Eikä unhotus ulotu.

  Siellä päivän pientarilla,

Rannikoilla rakkaan rauhan

Kukkuu kultanen käkönen,

Lauleleepi toivon lintu.

Kukkuu armon antimia,

Isän rauhaa, rakkautta;

Kukkuu uhkaa ylpe’ille,

Rikkojille rangaistusta;

Kukkuu itkulle iloa,

Lohdutusta loukatulle;

Kukkuu aikaa autuasta,

Elon kaunista kevättä,

Jolloin lämpö hallat hääti,

Lumet laaksoista sulatti,

Kukat kutsui kunnahille,

Kellot kaunihit kedolle,

Jolloin aikain ahdingosta

Kulin kirkasna kotihin,

Astun aittaan autuaana.

  Herran mieltä mietiskelen,

Herran käskyjä kyselen.

Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.