Kenpä virren viertäjäksi?

Wikiaineistosta
Kenpä virren viertäjäksi?

Kirjoittanut Ragnar Rusko


Kevät kukat kultapäiset
nosti Karjalan saloille.
Kylvi nurmen nukkaheinän,
puki puiden virvet vihreen,
järven silmiin sinivälkkeen
ujon niinkuin ensilemmen.
Unelmissa kevätnousun
salot synkät saartelihe
vartoen, kuin kaukokesää –
Karjalan kevätkisoja,
nuorenpolven pajatusta,
laskemista uuden laulun...
Kenpä virren viertäjäksi,
muistosanain saattajaksi?
Missä tähdet yksinäiset,
taivahan tulikipinät,
siljat silmät säteilivät
tahi kuuhut kuunteli,
nukkui moni nuorukainen,
puna-aatteen puolustaja,
konsa hyinen halla haukkui
revontulten räiskehessä –
pakkasessa hongat paukkui.
Joka suossa surmanloukku,
veljeshauta vetelässä,
kuusen alla – kalmistola...
Täynnä salot sankareita
tunturit sodantuhoja,
Karjalassa kaatuneita
eestä nuoren Neuvostolan.
Siellä veljet vainajina
odottavat laulajaansa...
Kenpä virren viertäjäksi,
muistosanain saattajaksi?
Niinkuin hiisi harmaa pilvi
päivän kaiken pimittänyt...
Niinkuin kalat kosken alla
vaiti oli maa ja vesi,
vaiti metsäin tuhatkielet...
Vainolainen vainottuna
painui rajan taakse pesiin.
Miesten rippeet rintamilta
voittajina astui esiin.
Kutsui kuuset kaatajia,
ikihongat hakkaajia –
parturia naavaparrat.
Kosken kuohut, virranvirit
kutsui voimankäyttäjätä,
kirvehen ja kuokan miestä,
joka taian voisi tehdä
sirpillä ja vasaralla:
niittymaiksi suot sulavat,
hallansilmät pientareiksi...
Neuvostola nostettihin
kaiken rahvaan raatamana.
Nousi sahat niemekkeille;
niistä laudat valkorinnat
maailman teille taivalteli.
Muuttui leipä valkoiseksi,
pettu pöydältä katosi...
Kasvoi kylät Karjalassa
versoen kuin riippakoivu.
Missä ennen kirkko kykki –
pimeyden saarnatuoli,
laiska pappi pajatteli –
siellä nyt on lukutupa,
punanurkka on ja koulu
rahvaan lasten opastua,
valkopäiden vaurastua.
Sinisillä salomailla
kajahtelee karjankellot.
Soilla heinä heilimöipi,
kumartelee kultavarsi.
Uuden kylän kynnyksellä
vihertävät viljapellot...
Kenpä virren viertäjäksi,
muistosanain saattajaksi?

1928


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.