Kerran

Kerran. Kirjoittanut Irene Mendelin

On niin, kuin oisin levännyt ma kauan

Ja nähnyt unta auvon ihanaa:

Kuin taivaan kupukans’ ol’ tyyntä kaikki,

Keväistä, lämpöistä ja kukkaisaa.

En huolesta ma tiennyt, kyynelistä,

Kuin mitä itkee kaste iltaisin,

Ja lehdon laulajat ne onneani

Säesti raikkain, suloin sävelin. –

Mut sitten heräsin ja kylmä viima

Puhalsi vasten otsaa, sydäntäin,

Ja kyynelet nuo uness’ unhoitetut

Taas kiertää mulle salaa silmähäin.

Ja pois on kevään kukkaset ja lämpö,

On elo kylmää, synkkää, pimeää;

Vaan sinilaen kirkkaat, valjut tähdet

Ne tunnotoinna yöstä välkähtää.

Yks’ ajatus vaan mull’ on mielessäni,

Yks’ toivo sydämmessäin asustaa:

Ett’ tuota samaa, samaa unta nähden

Ma uudelleen taas saisin nukahtaa.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.