Kesä-illalla

Kesä-illalla. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Maaseudun rauha, hiljaisuus

Täyttääpi koko luonnon:

Nurmella kesän ihanuus,

Lahdella lainejuonnon

Hiljainen tuuli läikyttää,

Koivut ja kuuset huojuu,

Pääskynen lentää, visertää,

Kukat ja heinä tuoksuu!

Kaikki on tyyntä, rauhaisaa:

Aurinko laskullansa

Metsät ja järvet kaunistaa

Kirkkaalla kullallansa;

Taivahan tyyni avaruus,

Siintävä järven pinta –

Niin on tään illan sointuisuus,

Kuin tyyni ihmisrinta.

Oi, ei! Jo läpi kaiken tään

Sydäntä särkeväinen

Käy parku: lapset itkemään

Sai joku äkkinäinen

Vahinko, vaiko ynseys,

Itsekäs, häjy sydän?

En tiedä – mutta pettymys

Nyt särki soinnun hyvän.

---

Samoin täällä maassa synnin

Epäsointu ainiaan

Särkee soinnun, parku julma

Nousee Herran ihanaan

Taivahasen; kärsimysten,

Synnin tuskan sullomat

Itkee päivät pääksytysten

Kyyneltulvat katkerat.

Taivahassa kuulee Herra

Valitusta vaikeaa,

Rukousta synnin maasta,

Epätoivon parkunaa:

Oi, josp’ aina rukoukses

Hänen luokseen kohoais,

Niin ois suuri lohdutukses,

Hän sun työsi siunoais.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.