Siirry sisältöön

Kesä-illalla

Wikiaineistosta
Kesä-illalla.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


Maaseudun rauha, hiljaisuus
Täyttääpi koko luonnon:
Nurmella kesän ihanuus,
Lahdella lainejuonnon
Hiljainen tuuli läikyttää,
Koivut ja kuuset huojuu,
Pääskynen lentää, visertää,
Kukat ja heinä tuoksuu!
Kaikki on tyyntä, rauhaisaa:
Aurinko laskullansa
Metsät ja järvet kaunistaa
Kirkkaalla kullallansa;
Taivahan tyyni avaruus,
Siintävä järven pinta –
Niin on tään illan sointuisuus,
Kuin tyyni ihmisrinta.
Oi, ei! Jo läpi kaiken tään
Sydäntä särkeväinen
Käy parku: lapset itkemään
Sai joku äkkinäinen
Vahinko, vaiko ynseys,
Itsekäs, häjy sydän?
En tiedä – mutta pettymys
Nyt särki soinnun hyvän.

Samoin täällä maassa synnin
Epäsointu ainiaan
Särkee soinnun, parku julma
Nousee Herran ihanaan
Taivahasen; kärsimysten,
Synnin tuskan sullomat
Itkee päivät pääksytysten
Kyyneltulvat katkerat.
Taivahassa kuulee Herra
Valitusta vaikeaa,
Rukousta synnin maasta,
Epätoivon parkunaa:
Oi, josp’ aina rukoukses
Hänen luokseen kohoais,
Niin ois suuri lohdutukses,
Hän sun työsi siunoais.


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.