Kesä-yö (Forsman)

Kesä-yö. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Taivas! matkaa, iltaa ihanaa!

Näätkö saaren kukkais-maalimaa?

Naana, illan ihmehistä

Linnut laulaa siimeksistä;

Soutu jääköön; kellukaamme

Maille vaan!

Kukkulalta päivä välkkyy,

Lainehilla venho hälkkyy;

Tuulen myötä hiljaa saamme

Valkamaan.

Kuuntele pihlajien huminaa!

Vihriä-verhonsa niitty jo saa.

Riemuitkaamme! kohta aika

Karkaa kanssa nautinnon;

Lempi, suvi lyhyt on;

Haihtuu, Naana, niinkuin taika.

Lehvistään jo torppa pilkuttaa;

Sinne, viimat, purtta uitelkaa!

Näätkö ukon, Naana kulta,

Urkkivan meit’ oven suulta?

Näätkö: neito viittoaapi

Kaunoinen,

Marjakoppa kädessänsä,

Hymysuin ja hyvillänsä,

Mansikat kun antaa saapi

Naanallen?

Kyyneltelet! pyhä on, suloinen

Palkinto alttihin rakkauden!

Enkeliks’ jo täällä luotu,

Nauti onnees ihanaa!

Seurakseen kun sielu saa

Luonnon, parempaa ei suotu.

Mit’ ei loistolinnat kasvaa voi –

Elon riemu, toivon aamukoi –

Senpä näkee mökki halvin

Keväin, syksyin, kesin, talvin

Suuren luonnon helmalasna

Kukkivan.

Näätkö sorsaa? poikinensa

Keulan alta turviksensa

Uipi raukka autuaspa

Kaislahan.

Eipä se poikoa antaisi pois,

Sille jos korkeita linnoja sois,

Kultaa monta kuormallista;

Vaikk’ ois vallat hallussaan,

Ei se hylkäis aaltojaan

Eikä pesää kaislahista.

Illan kaino tähti, leppyinen

Silmäs luo nyt maalle-nousullen!

Lehdon linnut riemuitkaatte!

Vihkivirttä laulaa saatte,

Jolla kahden sielun usko

Solmitaan.

Vuorten taakse laskee päivä,

Länteen sammuilee sen häivä,

Naana, poskillaspa rusko

Nousee vaan.

Sittenpä retkemme päättyköhön!

Täältä meit’ aamutar löytäköhön!

Naana, kullan kainalossa

Koto, perhe unhottuu.

Suojanamme vehmas puu

Untukaamme kuutamossa!

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.