Kesä-yö (Forsman)

Wikiaineistosta
Kesä-yö.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Taivas! matkaa, iltaa ihanaa!
Näätkö saaren kukkais-maalimaa?
Naana, illan ihmehistä
Linnut laulaa siimeksistä;
Soutu jääköön; kellukaamme
Maille vaan!
Kukkulalta päivä välkkyy,
Lainehilla venho hälkkyy;
Tuulen myötä hiljaa saamme
Valkamaan.
Kuuntele pihlajien huminaa!
Vihriä-verhonsa niitty jo saa.
Riemuitkaamme! kohta aika
Karkaa kanssa nautinnon;
Lempi, suvi lyhyt on;
Haihtuu, Naana, niinkuin taika.
Lehvistään jo torppa pilkuttaa;
Sinne, viimat, purtta uitelkaa!
Näätkö ukon, Naana kulta,
Urkkivan meit’ oven suulta?
Näätkö: neito viittoaapi
Kaunoinen,
Marjakoppa kädessänsä,
Hymysuin ja hyvillänsä,
Mansikat kun antaa saapi
Naanallen?
Kyyneltelet! pyhä on, suloinen
Palkinto alttihin rakkauden!
Enkeliks’ jo täällä luotu,
Nauti onnees ihanaa!
Seurakseen kun sielu saa
Luonnon, parempaa ei suotu.
Mit’ ei loistolinnat kasvaa voi –
Elon riemu, toivon aamukoi –
Senpä näkee mökki halvin
Keväin, syksyin, kesin, talvin
Suuren luonnon helmalasna
Kukkivan.
Näätkö sorsaa? poikinensa
Keulan alta turviksensa
Uipi raukka autuaspa
Kaislahan.
Eipä se poikoa antaisi pois,
Sille jos korkeita linnoja sois,
Kultaa monta kuormallista;
Vaikk’ ois vallat hallussaan,
Ei se hylkäis aaltojaan
Eikä pesää kaislahista.
Illan kaino tähti, leppyinen
Silmäs luo nyt maalle-nousullen!
Lehdon linnut riemuitkaatte!
Vihkivirttä laulaa saatte,
Jolla kahden sielun usko
Solmitaan.
Vuorten taakse laskee päivä,
Länteen sammuilee sen häivä,
Naana, poskillaspa rusko
Nousee vaan.
Sittenpä retkemme päättyköhön!
Täältä meit’ aamutar löytäköhön!
Naana, kullan kainalossa
Koto, perhe unhottuu.
Suojanamme vehmas puu
Untukaamme kuutamossa!


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.