Kesä-yö (Runeberg)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kesä-yö.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Taivas, iltaa mointa, ihanaa!
Näätkös luodon kukkaismaalimaa?
Naana, linnut riemahdellen
Siellä lentää lauleskellen:
Malta, sinne keinukaamme
Suojahan.
Päivä tuolta loistaa vielä,
Aalto purtta saattaa tiellä,
Tuuli johtaa lippuamme
Rantahan.
Kuuletkos leppien soitteloa?
Näätkös sa niittyjen loisteloa?
Riemuitkaamme; joutuisasti
Aika riemun kuolettaa;
Lemmen hetki karkoaa,
Niinkuin kesän, kiiruisasti.
Lehdistöstä torppa pilkistää;
Sinne, leyhkät, venho töykätkää!
Näätkös äijän mökin puolla,
Kuinka meitä seuraa tuolla,
Näätkös neidon, kuinka siellä
Viittailee?
Tuohkon täysi mansikoita
Kädessänsä kantaa, noita
Naanaselle ilomiellä
Säästelee.
Armas, sa itket, kuin lausumaton
Hellivän ystävän palkkio on!
Täällä jo kuin jumalainen
Onnes täyttä maljaa juo.
Oi, min herttaisuuden luo
Syön ja luonto yksin vainen!
Mitk’ ei synny loiston suojissa:
Toivon riemu, ilon nautinta,
Kasvaa, kukkii hoitamatta,
Kesät, talvet vaalimatta,
Luonnon suuren valkamassa
Vapaasti.
Näätkös sorsan keulan eessä,
Poikiensa kanssa veessä,
Köyhän, tyhjän, autuassa
Kuitenki.
Loistavat linnat jos hallita vois,
Pienintä lasta ei antaisi pois;
Kullan eestä kukustossa,
Taivas vaikka kutsuisi,
Aallostaan ei luopuisi,
Pesästänsä ruovostossa.
Illan lempitähti, suopuisna
Maalle-nousuamme katsahda! –
Lehdon linnut riemuitkaatte!
Vihkilaulut laulakaatte,
Jotka syömet taipuvaiset
Liittävät.
Päivä laskee vuorten taakse,
Lännen taivas vaalistakse,
Naana, poskes ruusukaiset
Yltyvät.
Sittepä lähdemme kotihin taas,
Aamusen koitto kun loistavi maass’.
Helppo kaikk’ on unhotella
Tyttö, kullan helmassa;
Täällä laakson suojassa
Yösen saamme uneskella.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.