Kesäkirje kalatoverille

Kesäkirje kalatoverille Kirjoittanut Otto Manninen

Nyt aika on ahventa pyytää

ja kaikkea viljaa veen;

pian talvi jo aallon hyytää,

kesätuulessa keinuneen.

Tule, veikko, siis, tule kohta,

nyt lämmin on päivä ja yö.

On Puulassa kiiskeä, lohta,

mikä syö, mikä taas ei syö.

Keri kiireesti siimat kerään,

ota koukut ja haavit ja haat,

ja kapteeniks isä perään,

pojat airoille ponnekkaat!

Ja tehdään niin kalareisu,

jota kauan aiottu on,

ja jatkoksi tää kalaveisu

saa aaltojen laulelon.

Ja oikein jos potkii onni,

mene, tiedä, vaikk’ ilmaantuu

ihan itse Puulan monni,

sadun venkale viiksisuu.

Ja vaikk’ ei kaloja saatais,

kalaryypyn saa kukaties.

Ja niitä jos kaksikin kaatais,

sen kannattaa kalamies.

Kalat eipä kaihona meille,

kalaryypyt ei liioin lie,

satavirstoille vetten teille

poisrientänyt nuoruus vie.

Se siellä viittoo ja väikkyy,

se itse, ei mikään muu,

miss’ aurinkoisena läikkyy

siniselkä ja salmensuu,

kalanuotio kalliolle

miss’ illaksi laitetaan

ja painuvat paaterolle

kalapoikaset puuhastaan.

Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.