Kesälämmintä

Kesälämmintä. Kirjoittanut Juhani Siljo

Oli luodut jo uupua lämpimään..

Vain räystäillä pääskyset ilakoi,

peru kukki, ja aamuin, illoin

separaattori hyrräten soi.

Ja maailman rantoja rämpimään,

sitä onnea nähden ja kuulostain,

talon kohdalla kyltyi silloin

vesikeuhkoinen kulkijain.

Kovin rinnasta kehno ja jaloistaan,

mut työhön tarjousi pystyin päin:

”Toki kermamyllyn kampiin

kädet tottuvat vähittäin!”

Viran sai. Ja parhaista paloistaan

veroherkut hälle varata ties

talon Ainikki, – ruokaisampiin

yhä ruokiin pääs pätö mies.

Vain kampia väänteli verkalleen,

lasin kermakultaa jo kumottuaan

kädest’ antajan armahaisen,

– etupalkkana lauluistaan.

”Toki huolisi Ainikki Erkalleen,

hyvin juottais sen, hyvin lihottais,

toki hoivissa hellän naisen

viel’ eläjä miehestä sais!”

– Mut ehtipä syys, – mihin arkenit,

mihin onnes portilta säikyit pois,

mikä pimitti, koito, sun mieles,

kun mies sinust’ tehty ois –?

Vilunauris, vihdoin sa tarkenit,

kesän kerrankin tuta, tallus, sait,

– nyt on maantie, heinäpieles

syyskotisi – niitäkö hait?

Veti pois sua –. Liioinko lihosi

jalo muotosi? Liioin kohennuit?

Vai vapaata säälit kättäs?

Pulun lempeä paljoksuit?

Varo kätesi, vertynyt ihosi,

älä sankaritietäsi lempeen myö,

– ja siedä sääleilemättäs

madon työtä, mi kohta sun syö!

Lähde: Siljo, J. 1914: Maan puoleen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.