Keskipäivä

Keskipäivä.

Kirjoittanut Charles Leconte de Lisle

Sinitaivaalta hopeavaipassa keskipäivä

yli tasangon laskee, suvien kuningas.

On tyyntä. Helteistä ilmaa pilven häivä

ei viilennä. Mailla on rauha unelias.

On lakeus rannaton, kentät varjottomat.

Syvä lähde, karjan juottaja, ehtynyt on.

Ja metsässä etäisessä puitten lomat

uni täyttää kuolemanraskas, liikkumaton.

Nisu kypsynyt, unta kaihtaen, niinkuin kullan,

meren keltaisen, raskaan latvansa aallota suo.

Tähät, lapset rauhalliset siunatun mullan,

ne arkailematta auringon maljasta juo.

Tähät keskenänsä kahisevat hiljaa.

Vähän väliä niinkuin huokaus kuumuuteen

hidas, mahtava laine kulkee pitkin viljaa

näköpiirin viimein sammuen autereen.

Lähiniityllä härkäpari valkokylki

kedon ruohoon märehtimään vaipunut on.

Suupielistä vitkaan häppäälle valuu sylki,

uni ylpeissä silmissä päilyy loputon.

Jos alle keskipäivän auderkaton

satut, ihminen, tunteva iloa, ikävää,

mene, pakene! Luonto on tyhjä, liikkumaton,

suru, riemu on rauennut, ei ole elämää.

Mut jos taas itkun ja naurun harhan nähden

et enää kirota saata, et rakastaa,

jos janoat unhoa tyhjän melskeen tähden

ja isoat ylhäistä, synkkää hekkumaa,

tule: Aurinko puhuu sinulle kieltä liekin.

Sula paloon tunteettomaan kaikkines.

Ties alhaiseen taas kaupunkiin jos viekin,

jumaltyhjyyteen olet kastanut sydämes.

Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.