Kestikievarin virasta

Kestikievarin virasta Kirjoittanut Pentti Lyytinen

Jos on viljoa virassa,

Jos on myötä mynttiäkin;

Niin on piikit pistäväiset,

Viran vieressä vihaiset.

Keisarill’ on kelpo lailla

Kunniata kuuluisata,

Vaan on harmi hartioilla,

Valvottava valtikasta.

Samoin sattuupi Savossa:

Viriätkin virkamiehet

Saapi harmista haleta,

Kun ei jaksa jaaritella,

Kiirehessä kirjoitella.

Kaikk’ on kestikievaritkin

Paljon joukon palveliat;

Saapi valvoa varahin,

Juosta juuri joutuisasti

Yöt ja päivät pääksyttäisin,

Tehä paljon palvelusta,

Saapi siinä saappahatkin

Kujasilla kunnon kyy’in,

Vinkaiseepa virsut vielä

Kipiästi kiirehessä.

Yksi huutaa hulikkata,

Toinen voita voivottaapi,

Yksi toivoopi totia,

Toinen pitäis punssipullon,

Joku kaipaa kahviakin,

Toinen vettäkin vetäisi;

Vinkaiseepa viinoakin,

Joka tuiskusta tuleepi.

Rustaa sitten ruokapöytä,

Kanna siihen kaikenlaista,

Siihen sovita sinapit,

Siihen pienet pippuritkin.

Kun on iltanen ihossa,

Kun on ruumis ruokittuna,

Laita sitten siistit sängyt,

Joka puolelta puhasta,

Jätä sitten jäähyvästi,

Astuppas ulos ovesta,

Yritäppäs yöksi mennä

Lepäämään leposijallen,

Kohta parkuupi pihalla,

Heliseepi herran kello,

Jok’ on ilkeetä ihollen,

Korvillen kovin pahoa,

Kun on uupunut unehen

Päivän töistä päästyänsä.

Nouseppas ylös nopeesti

Oman kumppalis kupeelta,

Ukko jou’uppas urallen,

Piitä pitkin askelinkin,

Ala taaskin ammattisi.

Pane pöyällen pötyä,

Toimitappas toiset sängyt,

Jos he yöksi yötyneepi.

Ain’ on pelko peittehenä,

Maatessakin manttelina.

Milloinkin minkin näköistä

Saataneenkaan sarvipäätä.

Annas aika aamun tulla,

Emäntä ensin käsihin,

Kanna ensin kahvikuppi,

Sitten laittele lökärit,

Siihen sovita sokerit,

Siihen ruskiat rusinat,

Siihen katsele kanelit,

Siihen kaikki kaunistukset,

Rohotapas roppiryypyt,

Vielä pienet piiskapiipat.

Vyötä sitten vyöllä kiinni,

Mit’ on pantuna pesähän,

Valjastappas valmihiksi

Kyllä kymmenen hevoista;

Piä värkkisi vireillä,

Aivan äkkiä älyä, –

Jos et jou’u juoksemassa

Saamahan sanan perästä,

Kyllä tukka tuiskuaapi

Herran kourissa kovissa.

Kunpa ois se kunnon herra,

Joka tukkaani tuleepi,

Niiaisinpa niskoillani,

Pokkaisinpa polvillani,

Että muistutti minua

Virastani viisahasti,

Mut kun kelvotoin ketale

Tukkoani tuiskuttaapi:

Se on häpiä hänellen

Viimeisillä virstoillansa.

Ja jos sopiipi valitus,

Kyllä kynnet on kynässä,

Ompa näpit näpperänä,

Sormet sievästi sitoopi

Valituksen valmihiksi –

Katso tietä kansselihin

Saamaan sakkoja lisäksi.

Vapiseepi vaarin housut

Monta kertoa kesässä,

Kun on kuomi kunnollinen,

Vaunut valmisna pihalla,

Hevoiset hien pisassa

Hojottavat hollin päässä,

Narrin nahkoja vetävät,

Oppineemmat outteleepi.

Ja kun kulkee kunnon herra,

Kun hän tuleepi tupahan,

Ei hän kilju kiivahasti,

Eikä äissänsä ärise,

Vaikk’ on vajaata välistä

Meiän miesten meiningissä;

Iloksensa ihmisparka

Katseleepi kaikin puolin

Herran oikian oloa,

Kulkemista kunnon herran.

Kuormansa on kummallakin,

Vaivansa vaeltavilla,

Toinen toistansa vetääpi

Surun tiellä surkiasti.

Matkamiehet me olemme,

Keisarit ja kerjäläiset,

Maaksi, mullaksi tulemme

Matkan päähän päästyämme,

Vaikka vaeltaa isosti,

Yli määrän ylpiästi,

Moni kelvotoin ketale,

Matkustaissa maailmassa.

Min’ en tie’ä toisen töitä,

Eikä toinen toisen öitä,

Sen mä vaan saatan sanoa,

Ett’ on kuorma kummallakin.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.