Keuruulta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keuruulta.

Kirjoittanut anonyymi


Tammikuun 17 p.

Niinkuin jo olen ”Suomalaisen” lukijoille kertonut, pidettiin täällä kilpa-ajot viime lauvantaina t. k. 12 p. Olkoon vielä tässä muutamalla sanalla mainittu samoista kilpa-ajoista.

Kun kilpa-ajot olivat päättyneet kokoonnuttiin kauppias Lintusen asuntoon, jossa jaettiin palkinnot, jotka jo ennen ovat mainitut. Nyt alkoivat juhlapäivälliset ja otti niihin osaa neljättäkymmentä henkeä. Maanviljelijä K. H. Karikko piti ensiksi tervehdyspuheen, jossa hän kiitti toimeenpanijoita siitä hyvästä järjestyksestä, mikä kilpa-ajoissa vallitsi, ja toivotti onnea Keuruun hevosystävä-seuralle. Hetken kuluttua pastori K. S. F. Bergroth pitemmässä puheessa kuvaili hevosen, meidän jaloimman kotieläimemme, hyötyä ihmiselle ja huomautti miten sitä on kohdeltava. Puheen jälkeen kajahutettiin raikas ”eläköön” huuto. Illan ratoksi lausui apteekkari Edv. Öhrbom seuraavan sepittämänsä runon:

Talvella,[muokkaa]

”Kuin talvi tuima tuli laaksoihimme
Ja vaipallansa niitut peitteli,
Ei jäätynyt tok’ meidän sydämemme,
Meit’ elon into vielä hyvitti.
On pohjan talvellakin hauska olla.
Sen sinitaivas kirkkain tähtineen.
Sen järven jäällä ajaa kuutamolla
On kyllä hupaist’ hevosmiehien.
Kuin oivall’ oriillani siellä kuljen,
Ei rannast’ rantaan ole pitkä tie.
Sen tuolla puolen ystäväni suljen
Mä sylihin ja kotihini vien.
Mua talven raitis henki virvoittaapi
Ja aina ulkoilmas’ viihdyn mä
Siell’ sydämeni uuden innon saapi,
Ja rinta riemust’ alkaa sykkiä.
On Suomessamme talvi ihanainen,
Vaik’ pakkanenkin usein paukuttaa.
Sä revon tuli valo taivahainen,
Niin ylevät’ on sua katsella.
On mäen lasku lapsuudessa vielä,
Ja luistinretketkin muistossa.
Silloimpa kuljeskelin rauhan tiellä,
Ja ilo silmistäni taisteli.
Myös kilpa-ajot tuolla järven jäällä,
Löytyykö huvitusta raittiimpaa,
Vaan suuri hyöty ompi lisäks’ vielä,
Se hevoishoitoakin parantaa.
Siis Suomen pojat tehtööm työtä aina
Ja hoitakaamme talouttamme.
Se sydämelle parhaan ilon lainaa
Ka tyydyttää viel’ lähtöhetkellä.”

Tämän jälkeen kaupan hoitaja Juho Leivo esitti eläköön huudon Keuruun hevosystävä-seuran perustajalle hra R. Palenille ja muutamalla sanalla kehoitti yksimielisyyteen ja yhteisillä voimilla kannattamaan seuran pyrintöjä.

Toimikuntaan vuodeksi 1889 valittiin: esimieheksi asioitsija L. G. Häyrinen, jäseniksi hrt J. Lintula, Abr. Mikkola, Juho Leivo ja A. E. Serlachius. Tilintarkastajiksi: hrt Edv. Damstén, Edv. Öhrbom ja E. Salonen. Sihteeriksi hra V. Saxen.

”Keski-Suomen” ensimmäisessä n:ssa tältä vuodelta oleva kirjoitus ”Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta”, jossa heti ensimmäisillä riveillä kumotaan vanha raamatullinen totuus, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja tieteen kannalta koetetaan näyttää että asian laita on päinvastoin, on täälläkin herättänyt huomiota ja – surkuttelua. Meille on pienestä pitäin opetettu luomisen historiaan luottamaan. Kirkoissamme saarnataan joka sunnuntai ja juhlapäivä Jumalan pojasta Jesuksesta Kristuksesta, että Hän on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan ja tätä oppia on Suomen kansa pitänyt pyhänä, tälle opille on se luottamuksensa perustanut niin myötä tuin vastoinkäymisissä, ja nyt – tämän ajan aatteen sankarit tuovat sanomalehdissänsä esille, että tuo vanha totuus, joka on monen kansan uskonnossa säilynyt ja joka totuus perustuu Raamattuun, onkin vaan jonnin joutavaa lörpötystä. Ryhtymättä sen pitemmältä tähän asiaan, kun Suomalainen on jo hyvin valaisevasti moisen aatteen kuvannut, lausun vaan että, jos Keski-Suomi tällä tavalla rupeaa uskontoa kunnioittamaan, niin sen päivät ainakin täällä Keuruulla ovat pian luetut.

Keuruun Esko.


Lähde: Suomalainen 21.1.1889.