Keuruulta (Malander)
| Keuruulta. Kirjoittanut Alma Malander |
Keuruun köyhälistön olot eivät suinkaan ole kadehdittavat. Tulin sen näkemään siellä käydessäni t. k. 11 p. Puhuin kunnantuvalla Keuruun t.-yhdistyksen k.-kokouksessa. Väkeä oli noin 60 henkeä. Aineenani oli kehityksen tarpeellisuus työväestölle, ja kuunteli yleisö hyvin jännitettynä.
Sitten seurasi kokouksen virallinen puoli, jolloin keskusteltiin ja päätettiin useista työväestölle hyvinkin tärkeistä seikoista, m. m. osuuskaupan perustamisesta, 200 mk. apurahan anomisesta kunnallishallinnolta yhden oppilaan lähettämiseksi agitatsioonikursseihin. Päätettiin ottaa selvää, mitä on syynä siihen, ettei kunnallishallinto ole nostanut Keuruun kunnalle myönnettyä lainaa tilattoman väestön lainarahastosta. Lopuksi keskusteltiin osaston sisäisistä asioista.
Tiistaina 13 p. puhuin Huttulan kylässä eräässä torpassa; kuulijoita oli toista sataa. Kaikesta näkyy, että jo alkaa sosialismin siunausta levittävä aate saada jalansijaa maamme syrjäisemmissäkin sopissa. On hauskaa nähdä, miten vanhat eukot ja ukot tulevat kiittelemään ja kutsuvat luoksensa, voidaksensa enempi keskustella yksityisesti ja siten päästä enempään selvyyden aatteen tärkeydestä.
Torpparihäädöt ovat Keuruulla niin yleisiä, että yhtenään kuulee vaan sanottavan henkilöistä: ”Se on torpastansa poishäädetty”. Niinpä itsekin olin tilaisuudessa tutustumaan erään häädön syihin, enkä kontrahdissa havainnut mitään pykälää, joka olisi oikeuttanut mainitun häädön. Häätö johtui muka siitä syystä, että torppari oli tehnyt kytömaata laittomalle alueelle, mutta tehdystä karttapiirustuksesta selvisi, ettei mainittua kytömaata, kontrahdista sovittua määrää voinut muualle tehdä kuin se oli tehty, ja myöskin selvisi kartasta, ettei alue ollutkaan laiton. Kuitenkin oli Vaasan hovioikeus tuominnut torpparin pois häädettäväksi. Torppari on nyt valittanut, saa nähdä miten asia päättyy.
Häävit olot eivät suinkaan ole tämän pitäjän sielunpaimenen palkollisillakaan. Se käy selville yhdestä ja toisesta seikasta, joita pitäjällä kuulee. Niinpä oli eräs rengeistä syödessään päivällistä jonain pyhänä ottanut lusikallaan silakan suolavettä, pistänyt sopan sekaan ja sanonut: ”P–kö sitä sakeeta soppaa syö!” Asianlaita on nimittäin se, ettei talossa anneta voita palvelusväelle kuin kerran vuodessa ja muutenkin on ruoka hyvin kelvotonta syötäväksi. Tämän kai palkolliset parhain tietävät. Kuitenkin on mainitun sielunpaimenen muun runsaan omaisuuden joukossa kolmattakymmentä lehmää, ja pitkältä vielä tulee tynnyrittäin voita veroina. – Tällaisia epäkohtia voisi luetella sadottain päivässä tältäkin paikkakunnalta.
Keuruulaiset, nouskaa riveihin, järjestynein joukoin taistelemaan oikeuksienne puolesta, sillä muuten niitä ette saa. Nostakaa korkealle vapauden punanen lippu ja käykää pelkäämättä eespäin oikeuden polkua. Polun päässä on vapauden rauhainen satama. Sinne olkoon jokaisen työläisnaisen ja -miehen päämäärä.
Lähde: Työmies 22.10.1903.