Keväällä (Hemminki Maskulainen)

Keväällä Kirjoittanut Hemminki Maskulainen

Kylmän talven taukoomaan

Päivän penseys soimaa,

Vilun valjun vaipumaan

Auttaap’ auringon voima.

Kevät käkee kesän tuomaan,

Hengettömiin elon luomaan;

Kovan kallon alta

Meri, maa ja mantereet,

Orot, kedot ja kankareet

Toivovat suven valtaa.

Pilvet pakohon pyrkivät,

Seistys taivaan täyttää,

Ilmat ankarat asettuvat,

Aurinko lämpimäns’ näyttää.

Toukoo toivottaa kyyhkynen,

Lintu pieni pääskynen

Suven sanoman saattaa;

Käet kukkuvat kuusistoss’,

Linnut laulavat haavistoss’,

Visertäin suven virttä.

Lehdet puihin puhkeavat,

Vesoovat suuret ja pienet,

Metsät, vainiot vihoittavat,

Kasvavat niityt ja niemet;

Kukkaset ihanat kukoistuvat,

Maast’ maan yrtit ylös käyvät,

Hajahtain makealt’ päänäns’;

Kuolleet elämään ihastuvat,

Linnut, luodut kaikk’ iloitsevat,

Ilma on iloa täynnäns’.

Herran ilmeit’ ajatelkaa,

Uskokaa hänt’ hänen töistään,

Hänen murhettans’ muistakaa,

Jonka hän pitääpi meistä.

Luodut siunaa sikiämään,

Linnut, kalat kaikk’ kasvamaan,

Eläimet, laihot meill’ lainaa.

Luotuin kanssa kaikk’ iloitkaa,

Herran hyvyyttä kiittäkää,

Jonka meill’ osoittaap’ aina.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.