Keväällä (Horatius)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keväällä.
(Horatiuksen runo).
Kirjoittanut Horatius


Pois luminietokset suli, ruohot nurmia verhoo
    Puut taas lehtiä saa;
Muotonsa muuttaa maa, matalampina vierivät virrat
    Huuhtoen töyrämiään.
Pian Sulotar kera siskoisten sekä luonnotartenki
    Hyppyyn käy alaston.
Kuolematon sin’ et oo – sen lausuu vuosi ja hetket
    Kun sulo aikasi vie.
Pakkasen läntinen lauhduttaa, kevähän kesä poistaa,
    Itsekin poistuakseen.
Kun omenoineen saapuvi syys, joka jähmeän talven
    Tieltä, jo taas pakenee.
Taivahan vauriot kuut nopeat toki korjata taitaa;
    Vaan sä kun vaipunut oot.
Tuonne missä on Aeneas hurskas ja Tullus ja Anaus,
    Tuhka ja varjo sa oot.
Ken ties, jos jumalat tämän päivän määrähän liittää
    Huomiota etkeäkään?
Ei perijän käsi ahnas kaapata voi sitä minkä
    Riemuhus uhraat sä.
Kerran kun kaatunut oot sekä tuomios loistava Minos
    Lausunut sulle on,
Ei sukus, Torqvatus, puhetaitosi ei sua auta,
    Eikäpä hurskaus:
Kainoa Hippolytust’ et tuonelan yöstä Diana
    Millään voi pelastaa,
Unholan kahleit’ ei voi Theseus Peirithoolta
    Katkoa ystävältään.

Suom. K[aarlo]. F[orsman].


Lähde: Hämeen Sanomat 26.4.1889.