Kevään kynnyksellä

Kevään kynnyksellä. Kirjoittanut Irene Mendelin

Kevään kynnyksellä

Tuli Tuonelan tytär tumma

Valon laulajan luo.

Katsoi ääneti, katsoi kauan –

Käden vaipua suo.

Katkaista ei henno

Miehen lempeän elonlankaa. –

Hiljaa liukuvi sää,

Kerimään kun kuontalolle

Tytär Tuonelan jää.

Päivä kultaa seinää,

Sammuu siunaten lännen rantaan

Metsän huurteisen taa.

Vaippaan yöttären pehmoisesti

Peittyy meri ja maa.

Kerii tytär Tuonen,

Kiertää hellästi kuontalolle

Elonsäikehen pään.

Silmä sammuvi, henki liitää

Valoon välkkyävään.

Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.