Kevät-uskoa

Kevät-uskoa. Kirjoittanut Otto Manninen

Eilen vielä talvi jäinen

kolkon pohjatuulen käyden.

Tänään kera kevään täyden

vapunpäivä päilyväinen.

Kiuru, kirkkahan jo kellos

kuulen yhä ylennäivän.

Suvelleni suuren päivän

runsas armo rukoellos.

Usko nuori notkon harmaan,

kanna kauas niinkuin kaipuu,

kauas, niinkuin katse haipuu

aamuun kahden silmän armaan.

Korkealle, kunne halaa

sinikirkkos harja kirkkain,

palavinta virttäs virkkain

säveleinä lennä, palaa.

Nää, mit’ yksin näkee usko:

loisto luvatusta maasta,

avarasta, autuaasta,

hurmioinen huomenrusko.

Silmähäs mi siellä piirtyy

kevätsuurta, kerro mulle,

maahan, varjoon vangitulle:

ihme täyttyy, vuoret siirtyy.

Lähde: Manninen, O. 1905: Säkeitä. WSOY, Porvoo.