Kevät (Granlund)

Kevät Kirjoittanut J. F. Granlund

Touvon aika lähenee,

Kylmät hallat vähenee,

Päivä kirkkahasti

Paistaa, ihanasti

Korkealta

Taivahalta,

Siintävältä, loistavalta.

Virta vilpas vieriää,

Järven laine kieriää

Hiljallehen rantaan,

Pois katoopi santaan.

Koivut, haavat

Lehden saavat,

Tuomet, raidat kukoistavat.

Pensaat ja puut,

Niityt ja haat,

Laaksot ja muut

Ruohoiset maat

Kaunistuvat ihanaksi.

Saaret, mantereet,

Luodot, tantereet

Muuttui taas jo tuttavaksi.

Kukkula ja suo,

Kaikkityyni tuo

Hauskuutensa tullessaan.

Pienet linnut visertää,

Pyyt ne puissa viheltää,

Teiret kukertavat.

Kumppaninsa saavat

Pikkuisetkin

Lintusetkin,

Itse pienet perhosetkin.

Sorsat ruovistohon ui,

Kyttä maahan kumartui,

Rastas laulaa puussa.

Äijä lahden suussa

Ruuhessansa

Verkostansa

Päästeleepi saalistansa.

Tuohen ja muun

Astian tuo

Ympäri puun

Lapset ja juo

Mahlajaansa naureskellen.

Sitten lähdetään

Leikittelemään

Luikaten ja lauleskellen;

Kiekot kieppumaan,

Pallot paukkumaan

Mailallansa kukin lyö.

Paimentorvi paikoin soi,

Äijä laitumelta toi

Toukopellollensa

Pari-hevosensa.

Lapset kanssa

Lampaissansa

Soittelevat huilujansa.

Nuori kansa tuomistoon,

Maahan istui ruohistoon,

Naiset kukkasista

Kaikenmuotoisista

Vääntää vaulat,

Suuret paulat

Kaunistamaan päät ja kaulat.

Niin kevät tuo

Riemuja vaan,

Uudeksi luo

Luonnon ja maan

Hauskuudeksi sydämmelle.

Laihot toukokuun,

Kasvut maan ja puun

Muistuttavat ihmiselle

Uutta elantoo,

Uutta olentoo,

Uutta eloo elämään.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.