Kevät (Rytkönen)

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kevät

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Mikä henkäys viidassa vieno
kuin kuiskaus hiljainen?
Kevät kulkee, keijunen pieno,
on askel äänetön sen.
Se mättäältä mättäälle hiipein
alas maahan jo katsehen luo,
ei kuulu lyöntejä siipein,
kun kauas kantavat nuo.
Yli maan, meren matkan hän johtaa,
ja kunne hän saapuvi vaan,
siellä päivän sätehet hohtaa,
povi paisuvi mustan maan,
meren aallot laulaen läikkyy,
sydän lähtehen sylkähtää,
veden kalvossa taivas väikkyy,
kuvat kirkkahat kimmeltää.
Ja lehtojen laulajan rintaan
hän kaukaisen kaipuun luo,
ja se kaikkein kaunehintaan
all’ ilmojen ilmi nyt tuo.
Joka laakson laulu jo helkkää,
joka viidassa virsi jo soi,
elon onnea suurta nyt pelkkää
sävel helkkyvä kertoa voi.
Luo leikkivän saapuu lapsen
kevät rikas ja riemuinen,
vielä vanhuksen valkohapsen
miel’ elpyy tullessa sen.
Sana, kuiskutus kukkaistarhain
murehenkin hän keskell’ on,
hän haltijatar rakas, parhain
yhä alla on auringon.


Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.