Kevät virret

Kevät virret. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Helähtivät elon virret

syksyisillä mailla,

nouskoon kansa päivähän

mi valoa on vailla.

Komeroissa orjan, kurjan

murtua voi kansa,

siellä soittaa haudan immet

kalma harppuansa.

Kahlehissa ajan tämän

etäälle ei ennä,

valituksen kyynelsoitto

yli yön ei lennä.

Vaikeroiden vaivojansa

alemmas vaan vaipuu,

itse luoton suuri voima

hautahan se taipuu.

Rukoukset, ruumissaarnat

särkyneen on mielen,

pyyntölauseet, ruikutukset,

kaiku orjan kielen.

Ei ne nosta ajan orjaa

alemmaks’ ne painaa,

mikä kansa niihin luottaa

kohta se on vainaa.

Elämän on yksi usko

ylevä ja suuri:

oman voiman kalliossa

huomenes on muuri.

Itse katko kahlehesi

silloin vaan se aukee,

vapaaksi kun tahdot tulla

orjan päivät raukee.

Muut on mahdit usvan laista

sinun yksin kestää,

sinun tahtos valhe vallan

valtiuden estää.

Näin ne helkkyy elon virret

syksyisillä mailla,

käskee nousta päivähän

mi onnea on vailla.

Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.