Kevätahavalle

Kevätahavalle. Kirjoittanut Irene Mendelin

Kevätahava kerkeä, kauas

tekee mieleni mun!

Minä tahtoisin maailmaa nähdä

hiukan harteiltas sun.

Nähdä kansojen työtä ja tointa,

kevätvoimien kuohuntaa,

vuorivirtojen ryöpyt ja leikit,

merta ilmojen ihanaa,

nähdä kaiken, kaiken

mitä kätkeepi taivas ja maa.

Kevätahava kerkeä, kauas

tekee mieleni mun!

Minä tahtoisin maailmaa kuulla

hiukan harteiltas sun.

Kuulla tunteiden tuhannet äänet:

vihan, riemun ja rakkauden,

surun soitot ja toiveiden kuiskeet,

nyyhkyt kuoleman kauhujen, –

kuulla kaiken, kaiken

sointuun suurehen sulavan sen.

Kevätahava kerkeä, kauas

tekee mieleni mun,

olen kevyt, vain höyhenen verran

painan harteillas sun.

Minä tahtoisin rohkean voiman,

suuren, tenhovan vapauden

nähdä kaikki ja tuntea kaikki,

mit’ on sielussa ihmisen,

voida kaiken, kaiken

runon sointuhun sulkea sen.

Kevätahava kerkeä kiirii,

kuule pyyntöän ei.

Halki ilmojen suihkavat siivet

sen jo kauaksi vei.

Mutta syvällä notkossa laakson

minun sieluni vaikeroi,

mitä kauneinta mietti ja toivoi,

se ei kukkia koskaan voi,

se on lintunen suljettu häkkiin

ja kuin vangitun laulu sen soi.

Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.