Kevätelegia

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kevätelegia

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Tuoksua, kimmellettä,
säveltä päivä on.
Kaartaa sinistä vettä
vihreys nurmikon.
Hohtavat talojen harjat
niinkuin hiillokset.
Puistossa vaahterasarjat
hehkuvat keltaiset.
Lämmössä hiljaisen pihan,
äärellä portaiden,
paisuvat nähteni ihan
ummut syreenien.
Ikkunat palaa. Tuomet
tuoksua huokuvat.
Vaipuvat silmäluomet
valosta raskahat.
– – –
Muistoilta polttavilta
sentään en rauhaa saa.
Kun yli kaupungin ilta
kasteinen valahtaa,
kiidän luoksesi siivin
kaipuusta puhkeavin,
ikkunas alle hiivin
askelin maltittomin
lävitse kostean heinän
yöllisen nurmikon:
Keskessä punaisen seinän
ikkunas avoin on!
Kuuntelen hengitystä
välitse uudinten...
Riemua, kärsimystä:
Lähelläs – sentään en!
Sormeni koskea halaa
tukkaas ruskeaa.
Turhaan rintani palaa,
nähdä en sinua saa.
Kaipaan lohduttomasti,
kärsin ja riemuitsen.
Luonas, rinnallas asti –
takana maailmojen!
– – –
Hetkiä kirkkaita silloin,
syksyn päiviä, oi!
Keväässä kyselen: Milloin
taas siten olla voi?
Kuljen tuttuja teitä.
Puistot ja kujanteet
kuiskivat: Yhdessä meitä
olette kävelleet.
Himoitsen nähdä huoneen,
asuntos silloisen:
Nähnyt on meidän se juoneen
maljasta rakkauden.
Hämyssä nukkuville
portaille hiipien
istahdan askelmille
varjoon syreenien.
Jos edes ainut hiven
menneestä palata vois!
Kosketus kylmän kiven
karkoittaa minut pois.
Tuoksuvat ummut kajoo
poskeeni – mitä nään:
Lehdet keltaiset hajoo
syysyön hämärään...


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1931: Velka elämälle: runoja. WSOY, Porvoo.