Kevätmietteissä

Kevätmietteissä. Kirjoittanut Antti Rytkönen

Päivä jo laskee rannan taa

tähtiä taivaalle kohoaa,

valkohohdossa kuuhut valvoo,

kirkasna välkkyy virran kalvo,

välkkyy hopeahohdossaan,

välkkyy keskellä usviaan.

Utuharsossa unten maan

merenneitoset keinuu vaan,

keinuu unina aallon pinnan,

aavistuksina ihmisrinnan,

keskeltä usvia harmaita

herättää toivoja armaita.

Öinen kulkija katselen

leikkiä Vellamon neitosten,

keskellä usvia kuljen yksin,

kevättoivoin ja epäilyksin;

keväthenkeä huokuu maa,

kevättoivoja kasvattaa.

Rinta kulkijan rauhaton

unten lehtoon uupunut on,

tähdet tuikkivat lemmen tulta,

kevättoivoja kuuhut kultaa,

lehdossa utuisten unten maan

kulkija rauhaton rauhan saan.

Kultia kuuhuen katselen,

totta vai valhetta – tiedä en.

Kultia katselen taivahalla,

kultia katselen aallon alla,

kultia katselen virran suun,

lahjoja kummia öisen kuun.

Kuuhuelta mä kyselen:

”Ken saa kultasi, lausu ken!

Kelle annat aartehes, kelle,

yön ja usvanko lapsoselle?”

Kuu ei vastaa, ja usvissaan

neidot Vellamon leikkii vaan.

Lähde: Rytkönen, Antti 1900: Lauluja. Helsinki.